Author Archive | Katariina Uusitalo

Miksi meditoimaan asettuminen yhä on niin vaikeaa? Vaikka olen jo harjoittanut sen verran, että olen kokenut hyödyt elämässä voimakkaasti. Vaikka nimenomaan joogameditaatio on usein itsessäänkin palkitseva, miellyttävä kokemus.

Joskus on liian vähän tilaa maata selällään ja liikuttaa käsiä ja jalkoja kaikkialle vartalon jatkeeksi. Talvella tilavassa huoneessa on liian viileää ja lämpimässä huoneessa liikaa tavaraa. Kesällä on liian kuuma. Joku on kotona. On liikaa meteliä ja häiriötä. Joku ei ole kotona, on siis hyvää aikaa tehdä jotain tärkeää. Nälkä, ihmisen on pakko syödä. Vatsa on liian täynnä. Juuri nyt ei ole se hetki. Se hetki, jonka suunnittelin olevan se hetki, ei olekaan sellainen kuin olin luullut, vaan meditaatioon paljon huonommin sopiva. Väsyttää liikaa. Olen liian energinen, voin siis tehdä jotain hyödyllistä. Täytyy siivota. On pakko liikkua. Kirjoitan ystävälle. Kuuntelen musiikkia. Lasten kanssa pitää olla silloin kun he vielä ovat tässä, pian ne vuodet ovat ohi.

Ja jossain välissä sitä sitten joogaakin. Koska se on kuitenkin niin ihanaa. Ja tärkeää.

Välillä ihmettelen, sekö on perimmäinen syy jättää liian usein joogaamatta? Kun se on niin ihanaa. Tai vielä pahempaa: se voi lopulta muuttaa asioita todella.

Meditaatiossa annan ajatusten tulla ja mennä. Harjoittelen sitä, että en tartu ajatuksiin. Vähitellen ne hiljenevät ja tulee tilaa, tilaan voi ilmestyä oivalluksia. Niitä ei haluaisi päästää menemään. Joskus lipsun meditaatiosta ja kirjoitan oivalluksen heti paperille. Minun meditaatiohan se on!

Meditaatiossa on se hassua, että en aina tiedä, miten pitäisi toimia. (Toisin kuin tavallisessa elämässä, buahhah 😉 ) Mikä on oikein, mikä on minulle viisasta?

Joogameditaatiossa harjoittelen kuuntelemaan ja kunnioittamaan itseäni. Mikä tuntuu minusta juuri nyt hyvältä, mikä ei? Missä tänään, juuri nyt, menevät rajani? Miten paljon, millä energialla, haluan juuri nyt liikuttaa kättäni, milloin haluan pysähtyä?

Toisaalta meditaatiossa harjoitan myös tahdonvoimaa ja kykyä kontrolloida itseäni elämän impulssien keskellä. Että en antaisi heti periksi mielihaluille tai etten toimisi automaattisesti, ajattelematta. Niinhän me usein teemme.

Joogameditaatiossa kokeilen, mitä tapahtuu, jos en raavi sitä kohtaa, joka kutisee. Mitä tapahtuu, jos en vaihda asentoa, kun jostain kivistää.

Suostun aistimaan epämiellyttävää tunnetta, suuntaan huomioni sinne. Jos hengitän sitä kohti, se joskus vain laimenee tai katoaa. Mielenkiintoista.

Entä millainen mielihalu se on, kun kesken meditaation haluaisi kirjoittaa tärkeän oivalluksen paperille? Mitä tärkeältä tuntuvan oivalluksen kirjoittaminen kesken meditaation on? Onko se periksianto mielihalulle, vai onko se itsensä ja rajojensa kunnioittamista?

En tiedä. Minusta tuntuu, että tällaisten kysymysten kysyminen on joko todella viisasta tai todella absurdia. Ehkä vastausta ei ole. Ehkä kysymys on tärkein.

Luin jostain, että Dalai Lama meditoi joka päivä tunnin. Kuitenkin, kun on oikein kiire, hän meditoi kaksi tuntia.

Ymmärrän idean. Mieli rauhoittuu kun asetun aloilleni. Kiire saa uudet mittasuhteet.

Äsken oli tärkeää siivota koti, vastata kiireesti sähköpostiin, suunnitella kurssia ja soittaa puhelu. Nyt se voi odottaa. Laitan sen odottamaan. Joskus kiire pyörii mielessä kauan. Joskus se ei hellitä ollenkaan. Olennaista on, että sen kanssa voi rauhoittua. Tärkeät asiat ovat yhä tärkeitä, kun lopetan meditoinnin (tai sitten eivät ole, mutta oivallus sekin). Voin meditoinnin jälkeen katsoa kaikkea etäämpää. En ole tunteideni vallassa eivätkä ne syö energiaani.

Voin paremmin valita, miten asioihin reagoin.

Joogameditaatiosta pidän, koska se samaan aikaan pysäyttää ja liikuttaa. Olen aivan hiljaa ja aistin itseäni. Kehoani, tunteitani, ajatuksiani. Nostan hitaasti kättä tai jalkaa, Joskus tuo pieni liike tuntuu uskomattoman suurelta ja voimakkaalta. Kun hidastan ja yksinkertaistan kaiken hetkeksi, se herkistää aistimaan eri tavalla.

Ryhmässä nauramme, että kannattaako siitä puhua, että käden liikuttaminen hitaasti tuntuu joskus taivaalliselta.

Mutta se on lahja. Herkkyys siirtyy myös muuhun elämään. Elämän kokemiseen ei vaadita enää niin paljon. Pienet asiat koskettavat.

Oletko jo kokeillut oman mandalan piirtämistä? Jos olet, haluaisitko jakaa sen meille muillekin? Olisi upeaa nähdä, millaisia mandaloita eri käsistä syntyy ja innostaa siten toisiakin kokeilemaan. Saataisiin myös vähän lisää väriä inspringin faceen 🙂 Jos haluat, voit myös kertoa mandalan tekemisestä, millainen kokemus se oli.

Kun julkaiset tekemäsi mandalan Inspringin facebook-sivulla syyskuun loppuun mennessä, olet myös mukana mindfulness-kirjan arvonnassa!

Arpajaisvoitto on Bob Stahlin ja Elisha Goldsteinin kirja ”Stressinhallinnan käsikirja – tietoisen läsnäolon menetelmä”. Mielestäni erinomaisen selkeä opus, kun haluat kokeilla mindfulnessia käytännössä tai vain ottaa selvää, mistä on kysymys. Kirjassa on helposti omaksuttavaa tietoa sekä toimivia tehtäviä. Postitan kirjan voittajalle lokakuun alussa.

Mandala-kuvasi julkaiseminen pitäisi onnistua Inspringin facebook-sivun vasemmassa alakulmassa, siellä laatikossa ”Vierailijoiden julkaisut”. Jos taas haluatkin julkaista mandalasi nimettömänä, voit lähettää sen minulle Inspringin sähköpostiin ja julkaisen sen anonyymisti.

Mandalan tekeminen – 0iva ja vähän erilainen tapa pysäyttää hetkeksi oma maailmanpyöräsi!

Ehkä olet jo kokeillut mandalan piirtämistä. Kerroin edellisessä postauksessa mandalan piirtämisen tekniikasta. Katso vielä tämä video! Se on ollut minun innoittajani.

Videon avulla ymmärrät muutamassa minuutissa mandalan tekemisen idean. Tulet hämmästymään sitä, miten yksinkertaisella tavalla upeimmatkin mandalat syntyvät. Video on englanninkielinen, mutta ei haittaa jos et osaa englantia. Video on kaunis ja inspiroiva katsella.

Mandalan tekeminen koukuttaa! Kutsuin ystäviä mökille, juttelimme mandalan tekemisestä ja hekin halusivat kokeilla. Kun ensimmäiset mandalat olivat valmiit, joku sanoi: voisi tehdä toisenkin. Hetken rapisteltiin papereita ja pian huoneen valtasi hiljainen intensiteetti jo toistamiseen.

Mandalan tekemiseen tarvitset vain

1. Tyhjän paperin
2. Minkä tahansa kynän
3. Hetken aikaa
4. Uteliaisuutta
5. Halun harjoittaa hyväksyvää mieltä

Voit aloittaa heti, sen enempää suunnittelematta. 🙂

Jos taas haluat fiilistellä ennen aloittamista, käytä hetki aikaa kynän valitsemiseen. Valitse sellainen kynä, joka miellyttää sinua. Tai valitse kynä, joka haluaa tulla valituksi – hellitä jo tässä kohtaa rationaalisesta järjestä.

Tussikynät ja puuvärit käyvät hyvin. Mutta myös tavallinen lyijykynä tai kuulakärkikynä. Tässä kuvassa näet minun ja ystävieni mökillä tekemät mandalat. Värejä ei tällä kertaa ollut. Tartuimme vain niihin kyniin, joita mökiltä sattui löytymään.

Mitä vielä värit tekisivätkään näille mandaloille!

Ja muuten: älä välitä liikaa symmetriasta.  Vaikka mandalaa tehdessä keskityt ja pyrit tarkkuuteen, tämän on tarkoitus olla käsityötä. Älä siis hermostu, jos mittasuhteet vähän vääristyvät. Osa kauneutta voi olla siinä, että mandala on hiukan rujo tai kömpelö. Aito! Sinun tekemäsi!

Tartu kynään ja kokeile!

Aikuisten värityskirjat ovat vuoden 2015 suosikki kirjakaupoissa. Moni on kokenut, miten värittäminen rauhoittaa ja rentouttaa. Värittäminen tarjoaa lähes meditatiivisen tilan värien ja pintojen luojana.

Luovat Voimavarat –ryhmäni kokoontui viime keväänä viitenä torstaina. Ryhmäläiset lähestyivät itseään, toiveitaan ja mahdollisuuksiaan erilaisten luovien tehtävien avulla. Eräällä kerralla ohjasin ryhmäläiset piirtämään oman mandalan.

Mandala on ympyränmuotoinen yksilöllinen kuvio, joka symboloi maailmankaikkeutta. Mandaloita on kautta aikojen tehty eri kulttuureissa ja uskonnoissa.  Mandala on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.

Värityskirjaan verrattuna mandalan piirtäminen tarjoaa mahdollisuuden luoda kuviot ja muodot kokonaan itse. Periaate on yksinkertainen, joten mandalan tekeminen on helppoa. Osaat, vaikka et olisi aikaisemmin piirtänyt mitään. Mandalasta tulee aina omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen.

Mandalan tekemisen aloitat paperin keskeltä. Istuta mandalan siemeneksi pikkuruinen ympyrä. Sen jälkeen päätä, millaisen viivan, kaaren tai kuvion lisäät (havainnekuvassani alarivissä). Piirrä aina sama kuvio kahdeksan kertaa: jokaiseen kahdeksaan ilmansuuntaan.

Miten piirrän mandalan.

Keksi sitten jokin seuraava yksinkertainen viiva tai kuvio. Toista se kahdeksan kertaa. Ja taas seuraava, kahdeksan kertaa ja seuraava, kunnes mandala on valmis. Vain sinä tiedät, milloin se on! Lopputulos saattaa yllättää.

Mandalan tekeminen etenee pienen pieni askel kerralla, ja sinun tehtäväsi on hellittää rationaalisesta päätöksenteosta. Älä suunnittele mandalaa. Et ole nyt suorittamassa. Anna asioiden tapahtua. Anna kätesi ja mielesi tietää, millainen on seuraava viiva. Hellitä tarpeesta tehdä tietynlainen mandala. Katso vain, millainen siitä tällä kertaa tulee.

Mandalan tekeminen saa aikaan flown, jossa toistot ja intuitiiviset päätökset vuorottelevat.

Virheet eivät ole virheitä. Jatka vain. Se viiva, joka äsken näytti pilaavan koko työn, on tärkeä. Kun hyväksyt tilanteen (jota et halunnut) ja pysyt avoimena, tuo ’virhe’ ohjaakin sinut uuteen suuntaan. Siihen suuntaa et olisi rationaalisella järjelläsi ja tahdollasi löytänytkään.

Äsken niin harmillinen viiva avaa nyt uusia maisemia ja uusia mahdollisuuksia. Nuo maisemat ovat arvaamattomia ja hämmästyttäviä, joskus jopa ennennäkemättömän kauniita. Siis eläköön virheet!

Jos vain olet avoin ja luotat prosessiin, ruma muuttuu kauniiksi ja kaunis taas rumaksi – ja taas ajan myötä kauniiksi. Kaikki on jatkuvaa muutosta, jokainen viiva on mahdollisuuksia täynnä. Yksi viiva muuttaa selkeän sekavaksi ja joku seuraava viiva muuttaa sekavan taas selkeäksi. Luotat siihen, mitä tapahtuu ja jatkat tekemistä.

Huomaa, miten mystisellä tavalla koko mandala, koko aikaisemmin tehty mandala, muuttuu erinäköiseksi, aina kun lisäät kokonaisuuteen uuden pienen osan.

Kun Luovat Voimavarat -ryhmäläiset piirsivät omia mandaloitaan, tekemisen intensiteetti huokui huoneessa. Kun oli aika lopettaa, kukaan ei olisi vielä halunnut. Kaikki olivat hämmästyneitä siitä, miten kiehtovaa mandalan piirtäminen oli.

Mandalan tekeminen on yksinkertaista. Se on mahdollisuuksia täynnä. Mandalan tekeminen on hetkessä olemisen harjoitus, antautumisen ja hyväksymisen harjoitus. Mandala konkretisoi meille, miten elämä on jatkuvaa muutosta, miten mikä tahansa pieni teko sisältää mahdollisuuden muuttaa kaiken, mitä aiemmin on tehty. Aiempi näyttäytyy uudessa valossa, näyttää muuttuvan, muuttuu… Eikö se olekin upeaa! Joskus se on myös pelottavaa.

Ja miten lohdullista. Menneisyyttä on mahdollista muuttaa. Kaikkea, mitä on tapahtunut on mahdollista muuttaa. Mikä tahansa tänään valitsemasi viiva voi sen tehdä.

Tästä keskustelimme ryhmässämme pitkään. Jokainen kertoi vuorollaan, miltä mandalan tekeminen tuntui ja mitä piirtäessä tapahtui. Yhä uudelleen ihmettelimme: Mandalanko luomisesta tässä puhumme? Vaiko itsensä Elämän!

Oletko muistanut kesällä leikkiä? Nyt puhutaan aikuisten leikkimisestä. Kuulin YleX:ltä Leikkiakatemian perustajan Maria Finnin ja leikkitutkija Kati Heljakan haastattelun. Ymmärrän idean! Kaiken suorittamisen ja kiireen keskellä leikki tarjoaa toisenlaisen ja rentouttavan olotilan. Leikki tavoittaa meissä muistoja yhdessä tekemisestä, ilosta, lapsuuden vapaudesta ja innostuksesta. Aika katoaa ja on vain tämä hetki, jossa muistojen herättämät tunteet ovat läsnä.

Jos heittäytyisi hetkeksi todella leikkimään, olisiko sen jälkeen helpompi ripotella leikkiä myös aikuisten oikeaan arkeen? Miten sinä ripottelet leikkiä arkeesi? Minä tunnustaudun leikki-ihmiseksi. Rakastan sitä, jos asioita katsotaan toisaalta vakavasta mutta toisaalta myös leikkisästä kulmasta.

Luovuushan on leikkiä! Ja huumori! Ehkä leikkiä on sekin, ettei ylipäätään ottaisi kaikkea niin vakavasti. Joskus se on helppoa. Joskus se on himpsutin vaikeaa. Olla leikkisä, sopivalla tavalla myös vakavien asioiden äärellä. Leikin avulla on mahdollista rentoutua ja saada yhteys luovuuteen. Saattaa löytää erilaisen näkökulman. Suurestihan on kyse siitä, miten asioita katsomme.

Entä fyysinen leikkiminen? Eivätkös kaikki pelit ole leikkiä? Jalkapallo, Lentopallo, pesäpallo, kriketti ja jääkiekko. Kunnes niistä tulee vakavasti otettavaa kilpailua. Raja lienee usein häilyvä.

Kuten Yle X:n haastattelussa leikkiasiantuntijat sanovat: taide, maalaukset, romaanit, teatteri, musiikki – leikkiä kaikki tyynni! Monien tutkimusten mukaan ne ovat leikkiä, joka parantaa elämänlaatua, terveyttä ja taitaapa pidentää ikääkin.

Leikkimisessä ei siis ole kysymys vain siitä, että leikkiminen juuri nyt tuntuu mukavalta. Bonuksena heittäytyminen ja innostuminen tuovat hyvinvointia ja iloa joka kulkee mukana, kun varsinainen leikki on jo päättynyt.

Leikin ja heittäytymisen iloa koimme myös ohjaamassani Naisten Luovat voimavarat –ryhmässä, joka kokoontui viime keväänä kerran kuukaudessa. Teimme ryhmässä paljon pieniä kirjoitustehtäviä, mutta myös maalasimme ja piirsimme. Annoimme tilaa ei-rationaaliselle puolelle itsessämme.

Haaveilimme siitä, että joku kerta kokoonnumme ulkona, menemme oikein kunnolla metsään. Sää ei lopulta suosinut tuota suunnitelmaa, mutta se jäi itämään. Luonnon kauneus, tila ja mahdollisuus liikkua kutsuvat monenlaiseen leikkiin.

Miten sinä leikit? Voisitko leikkiä enemmän?

Tammikuussa aloitin mindfulness-koulutuksessa eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon koulutuksessa. Vastaan tuli sama havainto kuin improvisaation kurssilla: tavallinen elämä ON paljon enemmän kuin yleensä huomaamme sen olevan.

Lounastuntikin voi olla tietoisen läsnäolon harjoitus. Keskityimme kaikin tavoin aistimaan ruokaa jota söimme. Koko ajan aktiivisesti  kuuntelimme omaa kehoamme. Aistit herkistyivät ja koimme asioita voimakkaammin. Meditoiminen ei tee elämästä tasapaksua ja meistä tylsiä, kuten joskus kuulee arveltavan. Päinvastoin, meditoiminen voimistaa elämän värejä ja kokemuksia.

Mieleeni jäi opettajan sanat: tämä ON välillä tylsää. ”Hetkittäin ehkä toivot, että voisit vain lähteä pois tai et olisi koskaan tullutkaan!” Niinpä. Saattaa olla kovaa työtä viettää päivä itsensä kanssa tekemättä mitään. Emme ole tottuneet sellaiseen. Ehkä pakenemmekin itseämme jatkuvaan tekemiseen.

Kaikki mitä teet itsellesi meditaatiohetkessä, siirtyy vähitellen elämääsi, muistutti opettaja.  Jos keskeytät harjoituksen heti, kun tunnet jotain epämiellyttävää, menetät tilaisuutesi oppia, miten olla epämiellyttävien tunteiden kanssa. Tai ehkä ärsyynnyt itseesi, koska nukahdit kesken harjoituksen. Silloin epäonnistumisen tunne alkaa vaikuttaa sinussa, myös kehossasi. Jos kuitenkin voit vain havaita reaktiosi, ärtymisen, voit harjoitella suhtautumaan siihen myötätuntoisesti. Niin lempeys ja ymmärrys lisääntyvät elämässäsi!

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen on juuri sitä miltä se kuulostaakin: hyväksyvää. ”Näitä harjoituksia et voi koskaan tehdä väärin.” Se on jotenkin hienoa. Siitä, miten tässä toimit, voit aina oppia jotain. Kunhan vain näet toimintasi ja omat reaktiosi.

Harjoituksissa mikään ei ole väärin vaan kaikesta voi oppia.

Opettaja ohjaa meitä välillä tiukasti: Palauta tietoisuutesi tähän hetkeen, havaitse, ole tietoinen siitä, mitä tunnet ja miten toimit. Ehkä haluat reagoida toisin. Huomaa, että voit valita! Ehkä voit tällä kertaa elää epämukavan tunteen läpi, olla vastustamatta sitä. Ehkä voit tehdä jotain, minkä mielesi arvottaa tyhmäksi tai ei-tärkeäksi, ja ehkä voit vain katsoa, mitä sitten tapahtuu. Tai ehkä päätät olla tekemättä. Pääasia, että olet tietoinen siitä, miten valitset.

Mindfulness ei ole oikotie onneen. Meditaatiohetki ei välttämättä aina tuo mukanaan hyvää oloa. Mutta säännöllinen ja kärsivällinen harjoittaminen keventää mieltäsi, tuo tyyneyttä ja rauhaa elää tässä hetkessä sellaisena kuin se on. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa elämään vaikeissakin tilanteissa toimintakykyisenä. Opit keskittymään. Opit olemaan läsnä ihmiselle, jonka kanssa keskustelet. Opit näkemään elämää sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin luulit tietäväsi sen olevan.

”Aloittelijan mieli, kyky unohtaa se, minkä jo tiedät”. Kyky olla utelias ja avoin tälle hetkelle.  Ensimmäisenä koulutuspäivänä kotiin päin kävellessä tuntui kuin olisin ollut ulkomaan matkalla!

Hiihdin, satoi lunta, oli kaunista, rauhaa, kuin Lapissa. Lumiset puut, kehon liike. Lempipaikassa, suomaisemassa, join mehun. Katsoin yhtä pientä puuta, miten se oli rujo ja kaunis samaan aikaan. Lumen alla, vailla alaoksia, se levittäytyi tilaansa.

Olin tietoinen.

Rauhaa tuntui, laskeutumista johonkin. Suu hymyyn, kuin itsestään. Levollinen olo.

Ihmettelin, miten luonto saa sen aikaan, tekemättä mitään. Muistelin matkoja Lappiin, olin melkein siellä. Harmittelin vähän, kun kamera ei toimi. Olin kiitollinen lumesta, maisemasta, ajasta (jonka otin), hiihtämisestä kehossa.

Sama rauha nyt, kun kirjoitan, kiitollisuutta. Ihmetystä siitä, että ei-juuri-mikään-erityinen-kotikulmilla onkin niin hienoa.

Lauantaiaamuna suuntasin uudelle kurssille, tutustumaan jalkapohjan vyöhyketerapiaan. Mutta apua! Joutuisin tietysti käsittelemään ventovieraiden ihmisten varpaita ja jalkapohjia. Olen joskus saanut käsittelyä omiin jalkoihini ja se on vaikuttanut taivaalliselta. Olin siksi nyt päättänyt ottaa selvää, mitä jalkapohjissa oikein tapahtuu.

Tajusin nopeasti, että ainakin hoitotyötä tekevät ovat tässä minua monta askelta edellä. He ovat tottuneet koskettamaan ja hoitamaan vieraan ihmisen kehoa. Itselleni se on outo juttu. Vieraita ihmisiä kätellään ja halataankin, mutta nyt ihminen ottaa sukat pois ja antaa minulle jalkansa. Myös minä otan sukat pois ja annan vieraalle ihmiselle epätäydelliset jalkani.

Ihmissuhteet, jopa tuntemattomien kanssa, voivat mennä henkisesti syvälle. Mutta että otettaisiin sukat pois ja hierottaisiin toistemme jalkapohjia, siihen en ole tottunut.

Hyvin tuo lauantai kuitenkin meni – oma tulkintani ;). Sain turvallisen parin, joka ei näyttänyt pahastuvan, vaikka minä loikin epätietoisena varpaista kantapäähän ja mutisin, etten tiedä, mitä pitäisikään tehdä. Illalla harjoittelin kotona ja sain hitusen lisää tuntumaa sekä itseluottamusta. Ja onnelliset teinit!

Sunnuntaina olin jo ylpeä oman mukavuusalueeni venyttämisestä. Aloin myös pitää ihmisten jaloista, on mielenkiintoista, miten erilaisia ne ovat. Ja ikään kuin aivoissakin jokin vähän muuttuisi, laajentuisi, kun tekee uusia ja aiemmin oudolta tuntuneita asioita. Kuten hoitaa vieraiden ihmisten jalkoja. Maailmakin näyttää hitusen erilaiselta.

Noin vain päivän, parin kurssit venyttävät totuttuja tapoja ja laajentavat kokemusmaailmaa. Mutta mistä muista syistä vielä rakastan kursseja ja koulutuksia? Ihmisten vuoksi! On lumoavan mielenkiintoista kun vieraat, keskenään erilaiset ihmiset kokoontuvat saman mielenkiinnon äärelle. Yhtäkkiä erilaistakin ihmistä on helpompi ymmärtää.

Myös toimintatavat uudessa ryhmässä ovat kiehtovia. Kuka ottaa tilaa, kuka seuraa sivusta. Miten kukakin reagoi, millainen ilmapiiri syntyy. Miten vieraat ihmiset kohtaavat toisensa. Millaista huumoria syntyy, entä millaisia jännitteitä. Kaikki se on kiinnostavaa! Miten opettaja toimii. Mitä kuulen itseni sanovan, mitä jätän sanomatta. Mistä innostun, mistä hämmästyn tai hämmennyn.

Kurssi on hetken kuin oma pienoismaailmansa. Voi tuntua jopa oudolta, kun päivän päätteeksi astuu ulos ja muistaa oman elämänsä. Siihen sitten vähitellen asettuvat kaikki uudet kokemukset.

Kun ventovieraat ihmiset heittäytyvät improvisoimaan yhdessä tai hierovat toistensa paljaita jalkoja, syntyy nopeasti mystinen tuttuuden tunne. Aivan kuin tuntisin sinut jo. Itse asiassa, tunne syntyy aina, kun olemme todella toisillemme läsnä, kun kuuntelemme ja arvostamme. Kokeile vaikka!