Meditaatiossa annan ajatusten tulla ja mennä. Harjoittelen sitä, että en tartu ajatuksiin. Vähitellen ne hiljenevät ja tulee tilaa, tilaan voi ilmestyä oivalluksia. Niitä ei haluaisi päästää menemään. Joskus lipsun meditaatiosta ja kirjoitan oivalluksen heti paperille. Minun meditaatiohan se on!
Meditaatiossa on se hassua, että en aina tiedä, miten pitäisi toimia. (Toisin kuin tavallisessa elämässä, buahhah 😉 ) Mikä on oikein, mikä on minulle viisasta?
Joogameditaatiossa harjoittelen kuuntelemaan ja kunnioittamaan itseäni. Mikä tuntuu minusta juuri nyt hyvältä, mikä ei? Missä tänään, juuri nyt, menevät rajani? Miten paljon, millä energialla, haluan juuri nyt liikuttaa kättäni, milloin haluan pysähtyä?
Toisaalta meditaatiossa harjoitan myös tahdonvoimaa ja kykyä kontrolloida itseäni elämän impulssien keskellä. Että en antaisi heti periksi mielihaluille tai etten toimisi automaattisesti, ajattelematta. Niinhän me usein teemme.
Joogameditaatiossa kokeilen, mitä tapahtuu, jos en raavi sitä kohtaa, joka kutisee. Mitä tapahtuu, jos en vaihda asentoa, kun jostain kivistää.
Suostun aistimaan epämiellyttävää tunnetta, suuntaan huomioni sinne. Jos hengitän sitä kohti, se joskus vain laimenee tai katoaa. Mielenkiintoista.
Entä millainen mielihalu se on, kun kesken meditaation haluaisi kirjoittaa tärkeän oivalluksen paperille? Mitä tärkeältä tuntuvan oivalluksen kirjoittaminen kesken meditaation on? Onko se periksianto mielihalulle, vai onko se itsensä ja rajojensa kunnioittamista?
En tiedä. Minusta tuntuu, että tällaisten kysymysten kysyminen on joko todella viisasta tai todella absurdia. Ehkä vastausta ei ole. Ehkä kysymys on tärkein.
No comments yet.