Terapia ja coaching

Mä uskon vakaasti, että syy positiiviseen fiilikseen löytyy pitkälti myös siitä Katan neuvomasta aamumantrasta: ”Saan tänään enemmän ja parempaa kuin uskallan haluta. Saan tänään enemmän ja parempaa kuin osaan toivoakaan!” Jos sen muistaa aamulla mieleensä iskostaa ja tuntea semmoista positiivisen odotuksen hyrinää sisällään, niin päivä yleensä yllättää positiivisesti. Ihmiset ovat mukavampia ja työhaasteiden solmut aukeavat ajallaan. Tai sitten niihin vastoinkäymisiin osaa jotenkin suhtautua vähän eri otteella.

Mutta eniveis, semmoinen mun piti mainita, että haluan lähettää sulle virtuaalisen kukkapuskan ja onnittelupokaalin. Nimittäin se, mitä sä olet saanut aikaan mun mieleni virittämisessä ja itusten kylvämisessä tässä muutaman kuukauden aikana, on ollut ihan eri luokkaa kuin vaikkapa erään kohtuullisen hintavahkon kurssini anti (muualla).

Sulla on niin omanlainen ja innostava ote ohjauksessasi, vaikka vaan sähköpostin välityksellä mua oletkin kuljetellut. Sinun rehellinen, lämmin, positiivinen ja avoin persoonasi on tämmöisessä herkän aihealueen koutsaamisessa kultaakin arvokkaampaa. Pystyt herättämään ihmisissä uteliaisuuden omaan tulevaisuuteensa, puhaltelemaan liekkiin jo sammahtamaisillaan olevat kekäleet. Näytät sellaisia tienviittoja, joita vastaanottaja ei ole aiemmin huomannut. Sanon tämän nyt vain, että tiedät, jos vaikka et välillä sitä muistaisi. Toivottavasti et koskaan kadota aitouttasi ja innostustasi. Ja toivottavasti pystyt aina tekemään sitä, mikä sinut sytyttää, sillä iso joukko ihmisiä odottelee herättelyä. Niin kuin tämäkin Satu edelleen. Mutta siis: kiitos, että olet olemassa.

Satu, yrittäjä

 

No comments yet.

Vastaa