Archive | Blogi

Oletko jo kokeillut oman mandalan piirtämistä? Jos olet, haluaisitko jakaa sen meille muillekin? Olisi upeaa nähdä, millaisia mandaloita eri käsistä syntyy ja innostaa siten toisiakin kokeilemaan. Saataisiin myös vähän lisää väriä inspringin faceen 🙂 Jos haluat, voit myös kertoa mandalan tekemisestä, millainen kokemus se oli.

Kun julkaiset tekemäsi mandalan Inspringin facebook-sivulla syyskuun loppuun mennessä, olet myös mukana mindfulness-kirjan arvonnassa!

Arpajaisvoitto on Bob Stahlin ja Elisha Goldsteinin kirja ”Stressinhallinnan käsikirja – tietoisen läsnäolon menetelmä”. Mielestäni erinomaisen selkeä opus, kun haluat kokeilla mindfulnessia käytännössä tai vain ottaa selvää, mistä on kysymys. Kirjassa on helposti omaksuttavaa tietoa sekä toimivia tehtäviä. Postitan kirjan voittajalle lokakuun alussa.

Mandala-kuvasi julkaiseminen pitäisi onnistua Inspringin facebook-sivun vasemmassa alakulmassa, siellä laatikossa ”Vierailijoiden julkaisut”. Jos taas haluatkin julkaista mandalasi nimettömänä, voit lähettää sen minulle Inspringin sähköpostiin ja julkaisen sen anonyymisti.

Mandalan tekeminen – 0iva ja vähän erilainen tapa pysäyttää hetkeksi oma maailmanpyöräsi!

Ehkä olet jo kokeillut mandalan piirtämistä. Kerroin edellisessä postauksessa mandalan piirtämisen tekniikasta. Katso vielä tämä video! Se on ollut minun innoittajani.

Videon avulla ymmärrät muutamassa minuutissa mandalan tekemisen idean. Tulet hämmästymään sitä, miten yksinkertaisella tavalla upeimmatkin mandalat syntyvät. Video on englanninkielinen, mutta ei haittaa jos et osaa englantia. Video on kaunis ja inspiroiva katsella.

Mandalan tekeminen koukuttaa! Kutsuin ystäviä mökille, juttelimme mandalan tekemisestä ja hekin halusivat kokeilla. Kun ensimmäiset mandalat olivat valmiit, joku sanoi: voisi tehdä toisenkin. Hetken rapisteltiin papereita ja pian huoneen valtasi hiljainen intensiteetti jo toistamiseen.

Mandalan tekemiseen tarvitset vain

1. Tyhjän paperin
2. Minkä tahansa kynän
3. Hetken aikaa
4. Uteliaisuutta
5. Halun harjoittaa hyväksyvää mieltä

Voit aloittaa heti, sen enempää suunnittelematta. 🙂

Jos taas haluat fiilistellä ennen aloittamista, käytä hetki aikaa kynän valitsemiseen. Valitse sellainen kynä, joka miellyttää sinua. Tai valitse kynä, joka haluaa tulla valituksi – hellitä jo tässä kohtaa rationaalisesta järjestä.

Tussikynät ja puuvärit käyvät hyvin. Mutta myös tavallinen lyijykynä tai kuulakärkikynä. Tässä kuvassa näet minun ja ystävieni mökillä tekemät mandalat. Värejä ei tällä kertaa ollut. Tartuimme vain niihin kyniin, joita mökiltä sattui löytymään.

Mitä vielä värit tekisivätkään näille mandaloille!

Ja muuten: älä välitä liikaa symmetriasta.  Vaikka mandalaa tehdessä keskityt ja pyrit tarkkuuteen, tämän on tarkoitus olla käsityötä. Älä siis hermostu, jos mittasuhteet vähän vääristyvät. Osa kauneutta voi olla siinä, että mandala on hiukan rujo tai kömpelö. Aito! Sinun tekemäsi!

Tartu kynään ja kokeile!

Aikuisten värityskirjat ovat vuoden 2015 suosikki kirjakaupoissa. Moni on kokenut, miten värittäminen rauhoittaa ja rentouttaa. Värittäminen tarjoaa lähes meditatiivisen tilan värien ja pintojen luojana.

Luovat Voimavarat –ryhmäni kokoontui viime keväänä viitenä torstaina. Ryhmäläiset lähestyivät itseään, toiveitaan ja mahdollisuuksiaan erilaisten luovien tehtävien avulla. Eräällä kerralla ohjasin ryhmäläiset piirtämään oman mandalan.

Mandala on ympyränmuotoinen yksilöllinen kuvio, joka symboloi maailmankaikkeutta. Mandaloita on kautta aikojen tehty eri kulttuureissa ja uskonnoissa.  Mandala on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.

Värityskirjaan verrattuna mandalan piirtäminen tarjoaa mahdollisuuden luoda kuviot ja muodot kokonaan itse. Periaate on yksinkertainen, joten mandalan tekeminen on helppoa. Osaat, vaikka et olisi aikaisemmin piirtänyt mitään. Mandalasta tulee aina omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen.

Mandalan tekemisen aloitat paperin keskeltä. Istuta mandalan siemeneksi pikkuruinen ympyrä. Sen jälkeen päätä, millaisen viivan, kaaren tai kuvion lisäät (havainnekuvassani alarivissä). Piirrä aina sama kuvio kahdeksan kertaa: jokaiseen kahdeksaan ilmansuuntaan.

Miten piirrän mandalan.

Keksi sitten jokin seuraava yksinkertainen viiva tai kuvio. Toista se kahdeksan kertaa. Ja taas seuraava, kahdeksan kertaa ja seuraava, kunnes mandala on valmis. Vain sinä tiedät, milloin se on! Lopputulos saattaa yllättää.

Mandalan tekeminen etenee pienen pieni askel kerralla, ja sinun tehtäväsi on hellittää rationaalisesta päätöksenteosta. Älä suunnittele mandalaa. Et ole nyt suorittamassa. Anna asioiden tapahtua. Anna kätesi ja mielesi tietää, millainen on seuraava viiva. Hellitä tarpeesta tehdä tietynlainen mandala. Katso vain, millainen siitä tällä kertaa tulee.

Mandalan tekeminen saa aikaan flown, jossa toistot ja intuitiiviset päätökset vuorottelevat.

Virheet eivät ole virheitä. Jatka vain. Se viiva, joka äsken näytti pilaavan koko työn, on tärkeä. Kun hyväksyt tilanteen (jota et halunnut) ja pysyt avoimena, tuo ’virhe’ ohjaakin sinut uuteen suuntaan. Siihen suuntaa et olisi rationaalisella järjelläsi ja tahdollasi löytänytkään.

Äsken niin harmillinen viiva avaa nyt uusia maisemia ja uusia mahdollisuuksia. Nuo maisemat ovat arvaamattomia ja hämmästyttäviä, joskus jopa ennennäkemättömän kauniita. Siis eläköön virheet!

Jos vain olet avoin ja luotat prosessiin, ruma muuttuu kauniiksi ja kaunis taas rumaksi – ja taas ajan myötä kauniiksi. Kaikki on jatkuvaa muutosta, jokainen viiva on mahdollisuuksia täynnä. Yksi viiva muuttaa selkeän sekavaksi ja joku seuraava viiva muuttaa sekavan taas selkeäksi. Luotat siihen, mitä tapahtuu ja jatkat tekemistä.

Huomaa, miten mystisellä tavalla koko mandala, koko aikaisemmin tehty mandala, muuttuu erinäköiseksi, aina kun lisäät kokonaisuuteen uuden pienen osan.

Kun Luovat Voimavarat -ryhmäläiset piirsivät omia mandaloitaan, tekemisen intensiteetti huokui huoneessa. Kun oli aika lopettaa, kukaan ei olisi vielä halunnut. Kaikki olivat hämmästyneitä siitä, miten kiehtovaa mandalan piirtäminen oli.

Mandalan tekeminen on yksinkertaista. Se on mahdollisuuksia täynnä. Mandalan tekeminen on hetkessä olemisen harjoitus, antautumisen ja hyväksymisen harjoitus. Mandala konkretisoi meille, miten elämä on jatkuvaa muutosta, miten mikä tahansa pieni teko sisältää mahdollisuuden muuttaa kaiken, mitä aiemmin on tehty. Aiempi näyttäytyy uudessa valossa, näyttää muuttuvan, muuttuu… Eikö se olekin upeaa! Joskus se on myös pelottavaa.

Ja miten lohdullista. Menneisyyttä on mahdollista muuttaa. Kaikkea, mitä on tapahtunut on mahdollista muuttaa. Mikä tahansa tänään valitsemasi viiva voi sen tehdä.

Tästä keskustelimme ryhmässämme pitkään. Jokainen kertoi vuorollaan, miltä mandalan tekeminen tuntui ja mitä piirtäessä tapahtui. Yhä uudelleen ihmettelimme: Mandalanko luomisesta tässä puhumme? Vaiko itsensä Elämän!

Oletko muistanut kesällä leikkiä? Nyt puhutaan aikuisten leikkimisestä. Kuulin YleX:ltä Leikkiakatemian perustajan Maria Finnin ja leikkitutkija Kati Heljakan haastattelun. Ymmärrän idean! Kaiken suorittamisen ja kiireen keskellä leikki tarjoaa toisenlaisen ja rentouttavan olotilan. Leikki tavoittaa meissä muistoja yhdessä tekemisestä, ilosta, lapsuuden vapaudesta ja innostuksesta. Aika katoaa ja on vain tämä hetki, jossa muistojen herättämät tunteet ovat läsnä.

Jos heittäytyisi hetkeksi todella leikkimään, olisiko sen jälkeen helpompi ripotella leikkiä myös aikuisten oikeaan arkeen? Miten sinä ripottelet leikkiä arkeesi? Minä tunnustaudun leikki-ihmiseksi. Rakastan sitä, jos asioita katsotaan toisaalta vakavasta mutta toisaalta myös leikkisästä kulmasta.

Luovuushan on leikkiä! Ja huumori! Ehkä leikkiä on sekin, ettei ylipäätään ottaisi kaikkea niin vakavasti. Joskus se on helppoa. Joskus se on himpsutin vaikeaa. Olla leikkisä, sopivalla tavalla myös vakavien asioiden äärellä. Leikin avulla on mahdollista rentoutua ja saada yhteys luovuuteen. Saattaa löytää erilaisen näkökulman. Suurestihan on kyse siitä, miten asioita katsomme.

Entä fyysinen leikkiminen? Eivätkös kaikki pelit ole leikkiä? Jalkapallo, Lentopallo, pesäpallo, kriketti ja jääkiekko. Kunnes niistä tulee vakavasti otettavaa kilpailua. Raja lienee usein häilyvä.

Kuten Yle X:n haastattelussa leikkiasiantuntijat sanovat: taide, maalaukset, romaanit, teatteri, musiikki – leikkiä kaikki tyynni! Monien tutkimusten mukaan ne ovat leikkiä, joka parantaa elämänlaatua, terveyttä ja taitaapa pidentää ikääkin.

Leikkimisessä ei siis ole kysymys vain siitä, että leikkiminen juuri nyt tuntuu mukavalta. Bonuksena heittäytyminen ja innostuminen tuovat hyvinvointia ja iloa joka kulkee mukana, kun varsinainen leikki on jo päättynyt.

Leikin ja heittäytymisen iloa koimme myös ohjaamassani Naisten Luovat voimavarat –ryhmässä, joka kokoontui viime keväänä kerran kuukaudessa. Teimme ryhmässä paljon pieniä kirjoitustehtäviä, mutta myös maalasimme ja piirsimme. Annoimme tilaa ei-rationaaliselle puolelle itsessämme.

Haaveilimme siitä, että joku kerta kokoonnumme ulkona, menemme oikein kunnolla metsään. Sää ei lopulta suosinut tuota suunnitelmaa, mutta se jäi itämään. Luonnon kauneus, tila ja mahdollisuus liikkua kutsuvat monenlaiseen leikkiin.

Miten sinä leikit? Voisitko leikkiä enemmän?

Tammikuussa aloitin mindfulness-koulutuksessa eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon koulutuksessa. Vastaan tuli sama havainto kuin improvisaation kurssilla: tavallinen elämä ON paljon enemmän kuin yleensä huomaamme sen olevan.

Lounastuntikin voi olla tietoisen läsnäolon harjoitus. Keskityimme kaikin tavoin aistimaan ruokaa jota söimme. Koko ajan aktiivisesti  kuuntelimme omaa kehoamme. Aistit herkistyivät ja koimme asioita voimakkaammin. Meditoiminen ei tee elämästä tasapaksua ja meistä tylsiä, kuten joskus kuulee arveltavan. Päinvastoin, meditoiminen voimistaa elämän värejä ja kokemuksia.

Mieleeni jäi opettajan sanat: tämä ON välillä tylsää. ”Hetkittäin ehkä toivot, että voisit vain lähteä pois tai et olisi koskaan tullutkaan!” Niinpä. Saattaa olla kovaa työtä viettää päivä itsensä kanssa tekemättä mitään. Emme ole tottuneet sellaiseen. Ehkä pakenemmekin itseämme jatkuvaan tekemiseen.

Kaikki mitä teet itsellesi meditaatiohetkessä, siirtyy vähitellen elämääsi, muistutti opettaja.  Jos keskeytät harjoituksen heti, kun tunnet jotain epämiellyttävää, menetät tilaisuutesi oppia, miten olla epämiellyttävien tunteiden kanssa. Tai ehkä ärsyynnyt itseesi, koska nukahdit kesken harjoituksen. Silloin epäonnistumisen tunne alkaa vaikuttaa sinussa, myös kehossasi. Jos kuitenkin voit vain havaita reaktiosi, ärtymisen, voit harjoitella suhtautumaan siihen myötätuntoisesti. Niin lempeys ja ymmärrys lisääntyvät elämässäsi!

Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen on juuri sitä miltä se kuulostaakin: hyväksyvää. ”Näitä harjoituksia et voi koskaan tehdä väärin.” Se on jotenkin hienoa. Siitä, miten tässä toimit, voit aina oppia jotain. Kunhan vain näet toimintasi ja omat reaktiosi.

Harjoituksissa mikään ei ole väärin vaan kaikesta voi oppia.

Opettaja ohjaa meitä välillä tiukasti: Palauta tietoisuutesi tähän hetkeen, havaitse, ole tietoinen siitä, mitä tunnet ja miten toimit. Ehkä haluat reagoida toisin. Huomaa, että voit valita! Ehkä voit tällä kertaa elää epämukavan tunteen läpi, olla vastustamatta sitä. Ehkä voit tehdä jotain, minkä mielesi arvottaa tyhmäksi tai ei-tärkeäksi, ja ehkä voit vain katsoa, mitä sitten tapahtuu. Tai ehkä päätät olla tekemättä. Pääasia, että olet tietoinen siitä, miten valitset.

Mindfulness ei ole oikotie onneen. Meditaatiohetki ei välttämättä aina tuo mukanaan hyvää oloa. Mutta säännöllinen ja kärsivällinen harjoittaminen keventää mieltäsi, tuo tyyneyttä ja rauhaa elää tässä hetkessä sellaisena kuin se on. Hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa elämään vaikeissakin tilanteissa toimintakykyisenä. Opit keskittymään. Opit olemaan läsnä ihmiselle, jonka kanssa keskustelet. Opit näkemään elämää sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin luulit tietäväsi sen olevan.

”Aloittelijan mieli, kyky unohtaa se, minkä jo tiedät”. Kyky olla utelias ja avoin tälle hetkelle.  Ensimmäisenä koulutuspäivänä kotiin päin kävellessä tuntui kuin olisin ollut ulkomaan matkalla!

Hiihdin, satoi lunta, oli kaunista, rauhaa, kuin Lapissa. Lumiset puut, kehon liike. Lempipaikassa, suomaisemassa, join mehun. Katsoin yhtä pientä puuta, miten se oli rujo ja kaunis samaan aikaan. Lumen alla, vailla alaoksia, se levittäytyi tilaansa.

Olin tietoinen.

Rauhaa tuntui, laskeutumista johonkin. Suu hymyyn, kuin itsestään. Levollinen olo.

Ihmettelin, miten luonto saa sen aikaan, tekemättä mitään. Muistelin matkoja Lappiin, olin melkein siellä. Harmittelin vähän, kun kamera ei toimi. Olin kiitollinen lumesta, maisemasta, ajasta (jonka otin), hiihtämisestä kehossa.

Sama rauha nyt, kun kirjoitan, kiitollisuutta. Ihmetystä siitä, että ei-juuri-mikään-erityinen-kotikulmilla onkin niin hienoa.

Lauantaiaamuna suuntasin uudelle kurssille, tutustumaan jalkapohjan vyöhyketerapiaan. Mutta apua! Joutuisin tietysti käsittelemään ventovieraiden ihmisten varpaita ja jalkapohjia. Olen joskus saanut käsittelyä omiin jalkoihini ja se on vaikuttanut taivaalliselta. Olin siksi nyt päättänyt ottaa selvää, mitä jalkapohjissa oikein tapahtuu.

Tajusin nopeasti, että ainakin hoitotyötä tekevät ovat tässä minua monta askelta edellä. He ovat tottuneet koskettamaan ja hoitamaan vieraan ihmisen kehoa. Itselleni se on outo juttu. Vieraita ihmisiä kätellään ja halataankin, mutta nyt ihminen ottaa sukat pois ja antaa minulle jalkansa. Myös minä otan sukat pois ja annan vieraalle ihmiselle epätäydelliset jalkani.

Ihmissuhteet, jopa tuntemattomien kanssa, voivat mennä henkisesti syvälle. Mutta että otettaisiin sukat pois ja hierottaisiin toistemme jalkapohjia, siihen en ole tottunut.

Hyvin tuo lauantai kuitenkin meni – oma tulkintani ;). Sain turvallisen parin, joka ei näyttänyt pahastuvan, vaikka minä loikin epätietoisena varpaista kantapäähän ja mutisin, etten tiedä, mitä pitäisikään tehdä. Illalla harjoittelin kotona ja sain hitusen lisää tuntumaa sekä itseluottamusta. Ja onnelliset teinit!

Sunnuntaina olin jo ylpeä oman mukavuusalueeni venyttämisestä. Aloin myös pitää ihmisten jaloista, on mielenkiintoista, miten erilaisia ne ovat. Ja ikään kuin aivoissakin jokin vähän muuttuisi, laajentuisi, kun tekee uusia ja aiemmin oudolta tuntuneita asioita. Kuten hoitaa vieraiden ihmisten jalkoja. Maailmakin näyttää hitusen erilaiselta.

Noin vain päivän, parin kurssit venyttävät totuttuja tapoja ja laajentavat kokemusmaailmaa. Mutta mistä muista syistä vielä rakastan kursseja ja koulutuksia? Ihmisten vuoksi! On lumoavan mielenkiintoista kun vieraat, keskenään erilaiset ihmiset kokoontuvat saman mielenkiinnon äärelle. Yhtäkkiä erilaistakin ihmistä on helpompi ymmärtää.

Myös toimintatavat uudessa ryhmässä ovat kiehtovia. Kuka ottaa tilaa, kuka seuraa sivusta. Miten kukakin reagoi, millainen ilmapiiri syntyy. Miten vieraat ihmiset kohtaavat toisensa. Millaista huumoria syntyy, entä millaisia jännitteitä. Kaikki se on kiinnostavaa! Miten opettaja toimii. Mitä kuulen itseni sanovan, mitä jätän sanomatta. Mistä innostun, mistä hämmästyn tai hämmennyn.

Kurssi on hetken kuin oma pienoismaailmansa. Voi tuntua jopa oudolta, kun päivän päätteeksi astuu ulos ja muistaa oman elämänsä. Siihen sitten vähitellen asettuvat kaikki uudet kokemukset.

Kun ventovieraat ihmiset heittäytyvät improvisoimaan yhdessä tai hierovat toistensa paljaita jalkoja, syntyy nopeasti mystinen tuttuuden tunne. Aivan kuin tuntisin sinut jo. Itse asiassa, tunne syntyy aina, kun olemme todella toisillemme läsnä, kun kuuntelemme ja arvostamme. Kokeile vaikka!

Viime perjantaina osallistuin improvisaation kurssille. Aika kului huomaamatta, kun oli koko ajan keskityttävä käsillä olevaan hetkeen. On tavallaan lumoavaa, miten siinä unohtaa kaiken muun. Jossain vaiheessa kuitenkin katselin kelloa; kaksi ja puoli tuntia tuntui pitkältä, kun piti tsempata aika kovasti.  Olin selvästi mukavuusalueeni laitamilla. Ilta oli mielenkiintoinen, mutta taidot vielä alkutekijöissä.

Käsittämätöntä, miten vaikea on olla vertaamatta omaa suoritusta muiden tekemiseen. Jostain tulee herkästi tunne, että muiden ideat ja toteutukset ovat mielenkiintoisia, omat niin tavanomaisia ja tylsiä. Totta kai ne ovat (minusta) tutuntylsiä, kun elän niiden kanssa päivät pääksytysten! Varmaan monistakin tuntui kurssilla samanlaiselta, vaikka heidän tekemisensä oli minusta kiinnostavaa .

Onneksi opettaja muistutti, että tässä ei nyt yritetäkään keksiä toinen toistaan ihmeellisempiä kohtauksia, vaan opetellaan improvisaation perusasioita. Improvisaation tekemiseen kuuluu, että osaa ensin sietää tavallisuutta ja rauhoittua sen äärelle. Opettaja lupasi, että seuraavilla kerroilla harjoittelemme tavallisten, ’tylsien’, tilanteiden rakentamista ja niissä olemista. Siitä, tavallisuudesta, voi sitten nousta ihan oikeasti ja kuin itsestään vaikka mitä mielenkiintoista.

Tuossa on järkeä. Ehtii oikeasti kuunnella itseään ja syvällä noutamista odottavia aarteitaan. Kuulostaa helpottavalta, että on suotavaa rentoutua tavallisuutensa äärellä. Miten hyvä ohje se onkaan myös koko elämän mittaisessa improvisaatiossamme: kuuntele tavallista arkea rauhassa ja sydämellä, niin huomaat mitä kaikkea kiinnostavaa siitä voi nousta.

Kurssilla muistuttelin itselleni myös, että täällä jos missä kannattaa nyt haastaa itseään heittäytymään ja kohtaamaan epävarmuutta. Tännehän on tultu nimenomaan opettelemaan myös mokaamista ja epäonnistumista! Miten tärkeä taito! On hämmentävää, miten sitkeästi mieli haluaisi pitää kiinni onnistumisen tunteesta ja hyvän suorittajan identiteetistä. Onneksi kokoonnumme vielä monta kertaa kevään mittaan.

Lauantaipäiväksi olin ilmoittautunut tutustumaan ventovieraiden ihmisten varpaisiin. Haasteeni mukavuusalueen laitamilla saivat siis jatkoa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun ensimmäisen kerran tajusin, että opettajanakin voin joskus vain ihmetellä asioita. Keskustelin jonkun oppilaan vanhemman kanssa, ja yhtäkkiä löytyikin sellainen yhdessä ihmettelevä sävel, joka tuntui hyvältä. Uusi maailma aukesi.

Oli ollut sellainen käsitys, että ihmisen – ja varsinkin opettajan – täytyy aina tietää, aina osata vastata. Huh huh, se oli nuorelle ja tietämättömälle kovaa roolin vetämistä ja melkoista tietämättömyyden peittelemistä. Sillä eihän sitä juuri mistään juuri mitään tiennyt. Eikä tiedä vieläkään. Mutta nyt siitä osaa jopa nauttia. Tietämättömällä nimittäin syntyy aivan erilainen suhde toiseen ihmiseen, kuin sellaisella, joka koko ajan ’tietää’. Ja tuo tietäminen todellakin lainausmerkeissä, koska harvassa ne asiat, joissa tieto on todella objektiivista ja muuttumatonta.

Työnohjaajana on usein jopa suotavaa, ettei tiedä liikaa. Ei pidä tietää toisten puolesta.  Jos liikaa tietää, alkaa helposti ratkoa toisten ongelmia. Ikävä kyllä työnohjaajan tieto ei välttämättä ole se tieto, mitä asiakas juuri silloin tarvitsee. Eikä työnohjaajan ratkaisu se, mikä eniten hyödyttää asiakasta. Olisi enemmänkin osattava seurata asiakasta, kysyä lisää siitä mitä hän puhuu, ohjata katsomaan monelta eri suunnalta. Pitäisi reagoida, ei vetää rekeä ja tietää vastauksia. Yhdessä ihmetellen voidaan etsiä ja tehdä sitä tietoa, jota juuri tässä kaivataan. Luulisin 😉

Opettaja toki tarvitsee monessa kohtaa työvälineenään tietoa, tietämistä ja määrätietoisuutta. Silti kannattanee opettajankin työssään antaa tilaa myös ihmettelylle. Yhteiselle ihmettelylle, sille dialogille. Aukeaa uusia maailmoja.

Tietoinen läsnäolo dialogissa, osa 2.

Olimme kurssilla tutkineet tietoista läsnäoloa vuorovaikutuksessa. Joku halusi tietää, voiko tietoisen läsnäolon avulla saada ystävän muuttamaan käytöstään. Kysyjän ystävä puhui todella paljon itsestään eikä ystävyys enää tuntunut vastavuoroiselta. Ystävyys oli alkanut tuntua raskaaltakin ja kysyjä mietti, miten voisi vielä pelastaa tuon alun perin arvokkaan ihmissuhteen.

Ystävän käytöstä ei voi muuttaa. Ystävälle voi kuitenkin kertoa omista tunteista, ja se juurikin voi olla hyvin arvokasta. Asian puheeksi ottaminen olisi ehkä palvelus myös ystävälle. Onhan mahdollista, että hänellä on sama ongelma myös muissa ihmissuhteissa. Ehkä ystävä ei ymmärrä, miltä hänen tapansa toimia toisesta tuntuu. Dialogin neljästä periaatteesta tämä olisi ”suoraa puhetta”; vilpitöntä, kunnioittavaa, hyvään pyrkivää suoruutta.

Puheeksi ottaminen on joskus vaikeaa. Onko muita vaihtoehtoja, joita voisi kokeilla? Mietimme asiaa yhdessä. Mitä ystävän puheen takana on? Mitä hän tarvitsee, jotta voisi toimia toisin? Peittääkö puhe jotain? Mitä ystävä todella yrittää sanoa?

Miten asiaa voisi yrittää selvittää? Yllättävää kyllä, vastaus saattaa olla: kuuntelemalla, kuuntelemalla ja kuuntelemalla Tai: kuuntelemalla todella.

Ehkä ystävän ympärillä on jo kierre, jossa hän puhuu ja puhuu – tullakseen kuulluksi – mutta kukaan ei enää kuuntele. Käytännössä se mitä hän tavoittelee, loittonee koko ajan kauemmaksi.

Kokeile tätä. Jos tuntuu vaikealta, päätä että kokeilet kerran: Ole todella läsnä. Päätä, että tänään todella kuuntelet. Tämän illan omistat ystävän kuuntelemiselle, tunnistat oman harmisi vastavuoroisuuden puutteesta, jos sitä ilmenee, mutta annat sen mennä. Tänään annat ystävälle kuulluksi tulemisen kokemuksen. Olet kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo. Kysyt lisää, pysähdyt, haluat tietää. Ystäväsi saattaa yllättyä, kun huomaa, että et yritäkään paeta etkä toivo olevasi jossain muualla. Hän vaistoaa sen kyllä.

(On mahdollista, että jossain vaiheessa hämmästynyt ystäväsi kysyy, mitä sinulle kuuluu. Mutta muista, että tänään sinä et varsinaisesti odota tai toivo sitä, keskityt vain ystävääsi. Olet utelias ja avoin sille, mitä tänään tapahtuu, tarkkailet. Ehkä auttaa, jos ajattelet, että teet tutkimusta. Tämä tutkimus kuitenkin vaatii, että olet vilpittömästi läsnä.)

Kun kuuntelet ystävää, yritä kunnioittaa hänen sanojaan. Koeta tunnistaa itsestäsi jotain samaa, mistä ystäväsi puhuu. Oletko sinäkin joskus kokenut samanlaisia tunteita? Milloin, missä, millaista se oli? Löydä myös itsestäsi niitä piirteitä, jotka ystävässä rasittavat, tunnista että ne ovat inhimillisiä ja kaikille yhteisiä. Pyri kunnioittamaan ystävää sellaisena kuin hän on. Tee se hetki kerrallaan. Nyt. Ja nyt. Ja nyt.

Jos olet asioista eri mieltä, yritä silloinkin kuunnella lisää. Mistä ystävän mielipide syntyy? Jos sinulla olisi ystäväsi geenit ja samat elämänkokemukset kuin ystävällä, olisivatko nuo mielipiteet ja ajatukset silloin sinun? Todennäköisesti. Ystävällä on varmasti monia päteviä ja ymmärrettäviä syitä, miksi hän ajattelee ja toimii juuri näin. Pystytkö ymmärtämään ja näkemään niistä joitakin?

Periaatteessa yksinkertaista. Jos pysähdyt todella kuuntelemaan, ystäväsi tulee kuulluksi. Se saa hänet vastaanottavaiseksi – sinulle. Kun kuuntelet rauhassa, löydät myös aina toisessa ihmisessä jotain, mitä voit kunnioittaa. Kun odotat oman mielipiteenmuodostuksesi kanssa, saat toisen ajattelusta niin paljon tietoa, että voit oikeasti ymmärtää hänen näkökulmaansa. Ja kun puhut, ole vilpitön, jaa jotain omaa ja henkilökohtaista. Toinen voi silloin tuntea sinussa olevan inhimillisen, sen mikä on meissä kaikissa.

On mahdollista, että ystäväsi kokee jonkin nyt olevan toisin – ja myös reagoi eri tavalla. Tai on mahdollista, että mikään ei muutu vielä tänä iltana, mutta ystäväsi jää ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.