Author Archive | Katariina Uusitalo

Viime perjantaina osallistuin improvisaation kurssille. Aika kului huomaamatta, kun oli koko ajan keskityttävä käsillä olevaan hetkeen. On tavallaan lumoavaa, miten siinä unohtaa kaiken muun. Jossain vaiheessa kuitenkin katselin kelloa; kaksi ja puoli tuntia tuntui pitkältä, kun piti tsempata aika kovasti.  Olin selvästi mukavuusalueeni laitamilla. Ilta oli mielenkiintoinen, mutta taidot vielä alkutekijöissä.

Käsittämätöntä, miten vaikea on olla vertaamatta omaa suoritusta muiden tekemiseen. Jostain tulee herkästi tunne, että muiden ideat ja toteutukset ovat mielenkiintoisia, omat niin tavanomaisia ja tylsiä. Totta kai ne ovat (minusta) tutuntylsiä, kun elän niiden kanssa päivät pääksytysten! Varmaan monistakin tuntui kurssilla samanlaiselta, vaikka heidän tekemisensä oli minusta kiinnostavaa .

Onneksi opettaja muistutti, että tässä ei nyt yritetäkään keksiä toinen toistaan ihmeellisempiä kohtauksia, vaan opetellaan improvisaation perusasioita. Improvisaation tekemiseen kuuluu, että osaa ensin sietää tavallisuutta ja rauhoittua sen äärelle. Opettaja lupasi, että seuraavilla kerroilla harjoittelemme tavallisten, ’tylsien’, tilanteiden rakentamista ja niissä olemista. Siitä, tavallisuudesta, voi sitten nousta ihan oikeasti ja kuin itsestään vaikka mitä mielenkiintoista.

Tuossa on järkeä. Ehtii oikeasti kuunnella itseään ja syvällä noutamista odottavia aarteitaan. Kuulostaa helpottavalta, että on suotavaa rentoutua tavallisuutensa äärellä. Miten hyvä ohje se onkaan myös koko elämän mittaisessa improvisaatiossamme: kuuntele tavallista arkea rauhassa ja sydämellä, niin huomaat mitä kaikkea kiinnostavaa siitä voi nousta.

Kurssilla muistuttelin itselleni myös, että täällä jos missä kannattaa nyt haastaa itseään heittäytymään ja kohtaamaan epävarmuutta. Tännehän on tultu nimenomaan opettelemaan myös mokaamista ja epäonnistumista! Miten tärkeä taito! On hämmentävää, miten sitkeästi mieli haluaisi pitää kiinni onnistumisen tunteesta ja hyvän suorittajan identiteetistä. Onneksi kokoonnumme vielä monta kertaa kevään mittaan.

Lauantaipäiväksi olin ilmoittautunut tutustumaan ventovieraiden ihmisten varpaisiin. Haasteeni mukavuusalueen laitamilla saivat siis jatkoa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun ensimmäisen kerran tajusin, että opettajanakin voin joskus vain ihmetellä asioita. Keskustelin jonkun oppilaan vanhemman kanssa, ja yhtäkkiä löytyikin sellainen yhdessä ihmettelevä sävel, joka tuntui hyvältä. Uusi maailma aukesi.

Oli ollut sellainen käsitys, että ihmisen – ja varsinkin opettajan – täytyy aina tietää, aina osata vastata. Huh huh, se oli nuorelle ja tietämättömälle kovaa roolin vetämistä ja melkoista tietämättömyyden peittelemistä. Sillä eihän sitä juuri mistään juuri mitään tiennyt. Eikä tiedä vieläkään. Mutta nyt siitä osaa jopa nauttia. Tietämättömällä nimittäin syntyy aivan erilainen suhde toiseen ihmiseen, kuin sellaisella, joka koko ajan ’tietää’. Ja tuo tietäminen todellakin lainausmerkeissä, koska harvassa ne asiat, joissa tieto on todella objektiivista ja muuttumatonta.

Työnohjaajana on usein jopa suotavaa, ettei tiedä liikaa. Ei pidä tietää toisten puolesta.  Jos liikaa tietää, alkaa helposti ratkoa toisten ongelmia. Ikävä kyllä työnohjaajan tieto ei välttämättä ole se tieto, mitä asiakas juuri silloin tarvitsee. Eikä työnohjaajan ratkaisu se, mikä eniten hyödyttää asiakasta. Olisi enemmänkin osattava seurata asiakasta, kysyä lisää siitä mitä hän puhuu, ohjata katsomaan monelta eri suunnalta. Pitäisi reagoida, ei vetää rekeä ja tietää vastauksia. Yhdessä ihmetellen voidaan etsiä ja tehdä sitä tietoa, jota juuri tässä kaivataan. Luulisin 😉

Opettaja toki tarvitsee monessa kohtaa työvälineenään tietoa, tietämistä ja määrätietoisuutta. Silti kannattanee opettajankin työssään antaa tilaa myös ihmettelylle. Yhteiselle ihmettelylle, sille dialogille. Aukeaa uusia maailmoja.

Tietoinen läsnäolo dialogissa, osa 2.

Olimme kurssilla tutkineet tietoista läsnäoloa vuorovaikutuksessa. Joku halusi tietää, voiko tietoisen läsnäolon avulla saada ystävän muuttamaan käytöstään. Kysyjän ystävä puhui todella paljon itsestään eikä ystävyys enää tuntunut vastavuoroiselta. Ystävyys oli alkanut tuntua raskaaltakin ja kysyjä mietti, miten voisi vielä pelastaa tuon alun perin arvokkaan ihmissuhteen.

Ystävän käytöstä ei voi muuttaa. Ystävälle voi kuitenkin kertoa omista tunteista, ja se juurikin voi olla hyvin arvokasta. Asian puheeksi ottaminen olisi ehkä palvelus myös ystävälle. Onhan mahdollista, että hänellä on sama ongelma myös muissa ihmissuhteissa. Ehkä ystävä ei ymmärrä, miltä hänen tapansa toimia toisesta tuntuu. Dialogin neljästä periaatteesta tämä olisi ”suoraa puhetta”; vilpitöntä, kunnioittavaa, hyvään pyrkivää suoruutta.

Puheeksi ottaminen on joskus vaikeaa. Onko muita vaihtoehtoja, joita voisi kokeilla? Mietimme asiaa yhdessä. Mitä ystävän puheen takana on? Mitä hän tarvitsee, jotta voisi toimia toisin? Peittääkö puhe jotain? Mitä ystävä todella yrittää sanoa?

Miten asiaa voisi yrittää selvittää? Yllättävää kyllä, vastaus saattaa olla: kuuntelemalla, kuuntelemalla ja kuuntelemalla Tai: kuuntelemalla todella.

Ehkä ystävän ympärillä on jo kierre, jossa hän puhuu ja puhuu – tullakseen kuulluksi – mutta kukaan ei enää kuuntele. Käytännössä se mitä hän tavoittelee, loittonee koko ajan kauemmaksi.

Kokeile tätä. Jos tuntuu vaikealta, päätä että kokeilet kerran: Ole todella läsnä. Päätä, että tänään todella kuuntelet. Tämän illan omistat ystävän kuuntelemiselle, tunnistat oman harmisi vastavuoroisuuden puutteesta, jos sitä ilmenee, mutta annat sen mennä. Tänään annat ystävälle kuulluksi tulemisen kokemuksen. Olet kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo. Kysyt lisää, pysähdyt, haluat tietää. Ystäväsi saattaa yllättyä, kun huomaa, että et yritäkään paeta etkä toivo olevasi jossain muualla. Hän vaistoaa sen kyllä.

(On mahdollista, että jossain vaiheessa hämmästynyt ystäväsi kysyy, mitä sinulle kuuluu. Mutta muista, että tänään sinä et varsinaisesti odota tai toivo sitä, keskityt vain ystävääsi. Olet utelias ja avoin sille, mitä tänään tapahtuu, tarkkailet. Ehkä auttaa, jos ajattelet, että teet tutkimusta. Tämä tutkimus kuitenkin vaatii, että olet vilpittömästi läsnä.)

Kun kuuntelet ystävää, yritä kunnioittaa hänen sanojaan. Koeta tunnistaa itsestäsi jotain samaa, mistä ystäväsi puhuu. Oletko sinäkin joskus kokenut samanlaisia tunteita? Milloin, missä, millaista se oli? Löydä myös itsestäsi niitä piirteitä, jotka ystävässä rasittavat, tunnista että ne ovat inhimillisiä ja kaikille yhteisiä. Pyri kunnioittamaan ystävää sellaisena kuin hän on. Tee se hetki kerrallaan. Nyt. Ja nyt. Ja nyt.

Jos olet asioista eri mieltä, yritä silloinkin kuunnella lisää. Mistä ystävän mielipide syntyy? Jos sinulla olisi ystäväsi geenit ja samat elämänkokemukset kuin ystävällä, olisivatko nuo mielipiteet ja ajatukset silloin sinun? Todennäköisesti. Ystävällä on varmasti monia päteviä ja ymmärrettäviä syitä, miksi hän ajattelee ja toimii juuri näin. Pystytkö ymmärtämään ja näkemään niistä joitakin?

Periaatteessa yksinkertaista. Jos pysähdyt todella kuuntelemaan, ystäväsi tulee kuulluksi. Se saa hänet vastaanottavaiseksi – sinulle. Kun kuuntelet rauhassa, löydät myös aina toisessa ihmisessä jotain, mitä voit kunnioittaa. Kun odotat oman mielipiteenmuodostuksesi kanssa, saat toisen ajattelusta niin paljon tietoa, että voit oikeasti ymmärtää hänen näkökulmaansa. Ja kun puhut, ole vilpitön, jaa jotain omaa ja henkilökohtaista. Toinen voi silloin tuntea sinussa olevan inhimillisen, sen mikä on meissä kaikissa.

On mahdollista, että ystäväsi kokee jonkin nyt olevan toisin – ja myös reagoi eri tavalla. Tai on mahdollista, että mikään ei muutu vielä tänä iltana, mutta ystäväsi jää ihmettelemään, mitä oikein tapahtui.

Olin sunnuntaina tietoisen läsnäolon eli mindfulnessin kurssilla. Työn alla on myös kirjallisuusterapian opintojen lopputyö. Luen lopputyötä varten taas kerran William Isaacsin kirjaa Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Siinä on kirja, jonka haluaisin omistaa!

Tietoinen läsnäolo ja dialogi lomittuivat sunnuntaina oivallisella tavalla. Teimme kurssilla mindfulness-harjoituksen, jossa vain se sai puhua, jolla oli kädessään sauva. Muut kuuntelivat. Ohjeena oli todella kuunnella, ei suunnitella omaa puheenvuoroa tai päästää omia ajatuksia karkaamaan. Ole läsnä, ole tässä ja nyt, anna koko huomiosi, sitähän tietoinen läsnäolo on.

Ohjeen mukaan ensimmäisellä kierroksella puhuttiin omista tietoisen läsnäolon kokemuksista ja myöhemmin ’mistä tahansa’.  Joku ryhmässä totesi kolmannella kierroksella, että tämä on mahtavaa. Että kaikki vaikuttavat niin viisailta, ja että on antoisaa todella kuunnella ja tulla kuulluksi ja tätä voisi tehdä vaikka lopun päivää.

Keskustelu polveili aitona, kiinnostuneena, välillä haparoiden. Harjoittelimme puhumaan ajattelematta etukäteen omaa puheenvuoroa. Harjoittelimme yllättämään itsemmekin sillä, mitä omasta suustamme tulee. Jatkoimme edellisen sanoista, viittasimme muiden puheisiin, kerroimme mitä ne meissä herättivät. Ajattelimme siis yhdessä!  Olimme toisillemme ventovieraita, jotka nopeasti alkoivat myös välittää toisistaan sillä hetkellä, niin luulen.

Havainnoin, että tässä läsnäoloharjoituksessa noudatimme myös dialogin periaatteita. Kuuntelimme kunnioittavasti ja odotimme oman mielipiteen muodostamisen kanssa. Annoimme tilaa toisten ajatuksille ja erilaisuudelle. Olimme kiinnostuneita siitäkin mikä oli ennestään tuntematonta ja outoa, kerroimme omia ajatuksiamme aidosti ja vilpittömästi.

Nuo periaatteet tekevät keskustelusta dialogin. Ne tuovat keskusteluun turvallisuutta, energiaa ja mahdollisuuksia. Keskustelu muuttuu omien mielipiteiden puolustamisesta läsnäoloksi ja yhteiseksi ajatteluksi, yhteisen uuden luomiseksi.

Kuuntele, odota, kunnioita ja puhu suoraan. Kirjassaan William Isaacs avaa näitä neljää yksinkertaista dialogin periaatetta. Isaacs kertoo, miten nämä periaatteet voivat toimia myös silloin, kun muut keskusteluringissä eivät vaikuta ’niin viisailta’ eli kun ollaan asioista eri mieltä. Tai jopa silloin kun toinen ärsyttää tai on minun näkökulmastani hankala.

Joskus voi ulkopuolinen ”säiliö” olla tarpeen ja suuri apu dialogiin pääsemisessä. Isaacs kuvaa vaikeaa tilannetta vaikka parisuhteessa: ”Voimme kuvitella, miten tilanne muuttuisi, jos he voisivat saada lohdutusta viisaalta ja ymmärtävältä ystävältä, joka näkisi molempien vaikeudet.” Ulkopuolinen kuuntelija auttaa rentoutumaan ja löytämään riidan sijaan itselle tilaa. Silloin voi havaita ja ymmärtää paremmin myös omia tunteita ja reaktioita, omaa osallisuutta. Vähitellen tulee tilaa kuunnella ja ymmärtää toistakin osapuolta.

Joskus tuo säiliö voi olla ystävä. Työssä se voi olla vaikka työnohjaaja.

Yhteistyössä Adoptioplussan kanssa järjestän marraskuussa Tikkurilassa kirjallisuusterapeuttisen viikonlopun adoptiolasten ja -nuorten vanhemmille. Upea mahdollisuus! Katso tarkemmat tiedot tästä.

Kirjallisuusterapiassa saat pysähtyä, kuunnella itseäsi ja ryhmän jäsenenä pohtia elämää. On virkistävää kokea asioita eri näkökulmista ja eri taajuudella kuin arkena.

Palaute elokuussa pitämästäni kirjallisuusterapeuttisesta viikonlopusta kertoo samaa. Osallistujien mielestä viikonlopun tärkeintä antia oli

”Ajan antaminen vain itselle. Kuulluksi tulemisen tunne sekä sen huomaaminen,

että olemme loppujen lopuksi aivan samojen asioiden äärellä.”

”Pysähtyminen, ja kuinka erilaisin kanavin voi kuunnella itseään,

omat oivallukset.”

Vaikka olisi epävarma omasta kirjoitustaidostaan tai suhteesta kirjoittamiseen, ei kirjallisuusterapiaan tutustumista kannata aristella. Kun kysyin, miten osallistujat olivat kokeneet kurssin kirjoitustehtävät, eräs pohdiskeli:

”Tää oli jännä. En oikein tiennyt minkä verran kirjoittamista olisi, paljon/vähän? Ehkä pelkäsin tuota paljoa, mutta kirjoittaminen soljui muun tekemisen ohessa tosi mukavasti. Tykkäsin siitä kovasti! Itse tekemisenä tilanteessa, mutta nyt tajuan sen arvon myös siitä näkökulmasta, että kirjoitukset jäävät käyttööni kurssin jälkeen. Minusta ohjeistit ne myös mukavasti ja luontevasti. Mulle, jolle kirjoittaminen omista ajatuksista on välillä vaikeaa.”

Myös tunnelmaa ja kokemusten jakamisen helppoutta pohdittiin:

”Tehtäviä oli mielestäni helppo tehdä. Jakaminen toisten kanssa antoi paljon ja oli erittäin tärkeää.”

”Lämmin tunnelma yllätti ja jakamisen helppous. Tunnelma oli turvallinen ja vapautunut. Oli hyvä olla. Aika hurahti ja kuitenkin koki tehneensä paljon ja isoja asioita.”

 

Adoptiovanhempi, jos haluat kokeilla kirjallisuusterapiaa ja samalla kokea vertaistuen voimaa, ilmoittaudu nyt mukaan! Kurssille otetaan vain kuusi osallistujaa.  Näin jokaisella on tilaa jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan sekä levähtää ja virkistyä uusissa näkökulmissa.

Tervetuloa!

Rakastan kursseja ja koulutuksia! Aiheen pitää tietysti osua sydämeen, ja tämä osuu: kirjallisuusterapia.

Tammikuusta alkaen olen kerran kuussa puksuttanut junalla Jyväskylään luovuusasioiden äärelle. Eilen palasin kotiin taas hieman eri ihmisenä kuin perjantaiaamuna lähdin. Tai siltä tuntuu. Ja siitähän on kysymys, tunteista.

Mitä Jyväskylässä oikein tapahtuu?

Ihmiset vaikuttavat toisiinsa. Aivot ymmärtävät asioita. Luovat harjoitukset saavat tunteet liikkeelle. Joku syvyyksissäkin uinuva tunne nostaa päätään.

Eikö olisi parempi, että uinuvat tunteet pysyvät syvyyksissään! Mitä hyvää siitä seuraa, että niitä herätellään?

Kaikki tunteemme ja uskomuksemme, eikä vähiten tiedostamattomat, vaikuttavat meihin koko ajan. Ne auttavat tai jarruttavat meitä, kun suuntaamme kohti tavoitteita. Ne saavat olomme tuntumaan hyvältä tai kurjalta. Ne tekevät meidät energisiksi tai väsyneiksi.

Kun omien tunteiden kanssa tekee tuttavuutta, jokin voi muuttua. Usein niin, että se mistä elämässämme emme pidä, vähenee. Ja se mistä pidämme, lisääntyy.

Kun kirjoitamme tai piirrämme, tutkimme kuvia tai valokuvia, kuuntelemme musiikkia, luemme runoja… Saamme silloin käyttöön tiedostamattomat voimavaramme. Alamme kuulla sisäistä viisauttamme. Emme yritä ratkoa asioita pelkästään järjellä.

Oivallukset voivat yllättää. Jokin liikahtaa. Muutos alkaa elää meissä.

Sitä Jyväskylässä tapahtuu! On upeaa kokea tuota itse. Ryhmässä saa kaiken kukkuraksi jakaa kokemuksia toisten kanssa. On turvallista ja inspiroivaa.

Päässä raksuttaa jo ideoita siitä, miten kokemaansa ja oppimaansa voi tarjota eteen päin. Luovien voimavarojen äärellä nähdään!

Katselet kateutta.
Tietoinen läsnäolo tekee sille tilaa. Se ei kysele. Se vain havainnoi.

Hyvä.

Kysy silti kateudelta joskus myös pari kysymystä:
Mitä asiaa sinulla on kateus?
Miksi ilmestyit?
Mitä haluat minulle juuri nyt kertoa?

Niitä heinät polulta!
Katso minne polku vie.

Saatat päästä vaikka unelmiesi jäljille.
Ihan totta. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin!

Eivät nimittäin kaikki karehdi samoja asioita.
Sinä karehdit niitä asioita, joita sinä pidät tärkeinä.
Niitä asioita, joista sinä haaveilet.

Sinä karehdit niitä asioita, joiden siemen sinussa jo on.
Karehdit sellaisia luonteenpiirteitä, joita sinulla itselläsikin on.
Karehdit sellaisia tekoja, joihin itsekin pystyt.
Et muuten tunnistaisi niitä.

Ilmeisesti ne ovat sinussa vielä piilossa..?
Mielenkiintoista tutkimusmatkaa!

Kutsutaan tänäänkin paikalle tietoinen läsnäolo!

Tietoinen läsnäolo ymmärtää kateutta(kin), sen inhimillistä luonnetta. Sen tapaa olla olemassa. Tietoinen läsnäolo ei huuda suu vaahdossa: ”MUUTU PAHVI! ÄLÄ KAREHDI; ÄLÄ KAREHDI; ÄLÄ KAREHDI!”

Ihanaa, kun joku ei vaadi muuttumaan.

Tiedätte varmaan sen leikin: ”Älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia.”

Mitä juuri nyt ajattelit?  Niinpä, vaaleanpunaista elefanttia – koska se oli kielletty.

Pakottaminen lisää vastarintaa. Tietoisen läsnäolon voima perustuu hyväksymiseen. Todellinen muutos saa tilaa tapahtua juuri silloin kun kukaan ei paheksu tai pakota.

Tietoinen, hyväksyvä läsnäolo voi saada jopa sisäisen seriffin hiljaiseksi. Tietoinen läsnäolo tekee tilaa. Se sallii jatkaa pelilaudalla, virheistä huolimatta, ei käske vankilaan. Se kehottaa sinua tarkkailemaan omaa peliäsi.

Pelkkä tarkkaileminen riittää. Ei tuomiota.

Ja hups, jos tuomitsit, havaitse sekin (sitä nyt vain tapahtuu). Pelkkä havainto riittää..

P.S.
Ystäväni kysyi, olisiko kirjavinkkejä. Kyllä vain, tietoisesta läsnäolosta on nykyään monenlaista kirjallisuutta. Voisin suositella vaikkapa kirjaa  Bob Stahl: Stressinhallinan käsikirja – tietoisen läsnäolon menetelmä. Kirja on hyvin selkeä ja tarjoaa heti myös konkreettisia harjoituksia kokeiltavaksi.

Älkää antako nimen säikäyttää – ei tarvitse olla syvällä stressinhallinnan ongelmissa ennen kuin tarttuu tähän kirjaan. 😉 Sopii kenelle tahansa, jos tietoinen läsnäolo kiinnostaa!

Puhuttiin ystävän kanssa kateudesta. Ärsyttävä tunne.

Ikävä tunne silloin, kun joku kadehtii minua. Eikö minulla muka ole oikeus kaikkeen tähän? Jos tietäisit elämästäni enemmän, et kadehtisi! Olen ansainnut joka hetken / joka pennin / joka ansioni kovalla työllä.  Ei ole reilua, että karehdit!

Tai entä sitten, vaikka olisinkin lahjaksi saanut? Eikö minulla muka ole oikeus nauttia? Pitääkö olla siitä syyllinen olo?

Tai kun itse huomaa kadehtivansa: Täytyy olla reipas, ei saa kadehtia! Pitää katsella elämää avoimin mielin, pitää vain arvostaa toisia. Jos kollega osaa kaikkea mitä haluaisit osata: kunnioita, ota opiksesi! Iloitse siitä mitä toisilla on.

Kuka sanoo, että pitää ottaa opikseen?

Ei kukaan (tai kaikki).  Mutta kannattaa ottaa. Fiksu ihminen ottaa opikseen.

Huoah. Joskus se on helpommin sanottu kuin tehty.

Mutta tiedättekö, tietoinen läsnäolo on ihanaa. Tietoinen läsnäolo ei sano: ”Ole reipas!” Tietoinen läsnäolo sanoo: ”Huomaa kateus. Anna sen olla. Katso sitä.”

Ahaa, näin on. Kateushan se siinä.

Tietoinen läsnäolo ei kysy, mistä kateus tuli ja miksi. Se ei syytä. Se vain valaisee näkyväksi sitä mikä on.

Tietoinen läsnäolo on armollinen. Se sallii. Asiat ovat nyt näin. Se ymmärtää. ”Tuo vain on niin inhimillistä, Katariina! Tiedätkö, kaikki kadehtivat joskus.”

Ei tietoinen läsnäolo välttämättä tee kadehtimista kivammaksi tunteeksi. Mutta se poistaa vähän paukkuja sisäiseltä seriffiltä, joka sanoo: ”Mene vankilaan, Katariina, mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta.”

Sisäinen seriffi. Tiedättekö ketään tuomitsevampaa? Se kaveri osaa ampua.

Jos aina joutuu vankilaan, kun ilmassa on kateutta, miten koskaan voisi oppia ymmärtämään mistä kateudessa on kysymys?

Kiitos joulupukki, sain lahjaksi mielenkiintoisia kirjoja. Vakavia, osin tuttuja asioita käännellään niissä uudella tavalla, ja siitä pidän.

Mutta arvatkaa mitä outoa! Yhden kirjan olivat tontut (vai joulupukki itse?) sinisellä kynällä alleviivanneet valmiiksi. Nimittäin Saku Tuomisen ”Eihän minulla ole hajuakaan siitä, mistä hyvä elämä koostuu. Siksi tästä tuli ainoastaan lyhyt oppimäärä.”

Tiedän, tiedän, teilläkin kirjan kannessa on sinikynämerkintöjä! Mutta minullapa oli merkintöjä kirjan sisällä. Heti kun avasin Adlibriksen postipaketin. Joku oli tehnyt ihan oikeita merkintöjä kuulakärkikynällä: alleviivauksia, ympyröintejä, nuolia ja huutomerkkejä. Aika paljonkin. Juuri sopivasti. Ja tämä tarina on tosi!

Miten tämä pitäisi tulkita? Ovatko siellä pakkaamossa katsoneet, että jaahas, Uusitalon Katariina taas tilaamassa lukemista. Helpotetaan hänen elämäänsä, kun on tämä joulukin, merkitään tärkeät asiat valmiiksi ! huutomerkein !

Vai onko joku tonttu todennut, että Katariina ei mistään mitään ymmärrä, niin laitetaan selkokielinen versio. Josko edes vähän auttaisi asiaa.

Tai ehkä on ollut yksi Saku Tuomisen itsensä rakkaudella kirjoma uniikkikappale, joka on päätetty lähettää Katariinalle. Yhdelle maan parhaista työnohjaajista. Kirja ladattuna aivan erityisellä Unelmien toteutumus –energialla.

Tai ehkä oli vain pakkaamon työntekijä, joka tauolla luki ja alleviivaili Hyvän elämän kirjaansa. Joululomalle lähtiessä kirjaa ei löytynytkään mistään…

Kyllä, todellisuus on juuri tuollaista: asioilla on jokin selitys, mutta useinkaan emme tiedä, mikä se on. Luulemme kyllä tietävämme. Ehkä emme edes huomaa, että maailma on pullollaan vaihtoehtoisia selityksiä!  Näemme vain sen joka ensimmäisenä mieleen tupsahtaa.

Miettikääpä vain työpäiväänne. Mitä ajattelet, kun pomo ei tervehdi? Kun työkaveri vastaa lyhyesti? Kun asiakas hymyilee? Tulkitsemme jatkuvasti. Mieli haluaa antaa asioille merkityksen, joka sopii minun mieleeni. Muuten elämä ei tunnu loogiselta ja järkevältä. Eikä mieli edes tajua tekevänsä tulkintoja vaan luulee tietävänsä, miten asiat ovat.

Mutta jos ymmärrät, että niin mieli toimii, voit valita. Voit miettiä vaihtoehtoisia tulkintoja ja valita, miten ajattelet. Tai sitten voit päättää selvittää, mistä on kysymys.

(Joskus vaihtoehtojen näkeminen on vaikeaa. Lisäsilmiä voi lainata hetkeksi vaikka työnohjaajalta, joka sivusta näkee eri asioita. Työnohjaaja voi myös harjaannuttaa vaihtoehtojen havaitsemiseen / asioiden avaamiseen.)

Minä voisin tehdä nyt vihaista reklamaatiota Adlibrikselle!

Mutta hmm.. Taidankin valita itsensä Saku Tuomisen alleviivaaman unelmien toteutumus  -energialla ladatun juuri minulle rakkaudella lähetetyn kirjan. Kiitos Saku ja Adlibris! 😀

Ehkä Adlibris haluaa silti lähettää minulle kirjasta puhtaan version? Huhuu..!? Eniten jänskättää se, onko uudessa kirjassani kannenkin sinikynämerkinnät poistettu. 😉

Ja se jänskättää myös, onko joku jo kaivannut tätä minulle postitettua kirjaa, sen reunaan kirjoitettuja kehoituksia : TEE!