Mandala – uniikki tee se itse aikuisten värityskirja

Aikuisten värityskirjat ovat vuoden 2015 suosikki kirjakaupoissa. Moni on kokenut, miten värittäminen rauhoittaa ja rentouttaa. Värittäminen tarjoaa lähes meditatiivisen tilan värien ja pintojen luojana.

Luovat Voimavarat –ryhmäni kokoontui viime keväänä viitenä torstaina. Ryhmäläiset lähestyivät itseään, toiveitaan ja mahdollisuuksiaan erilaisten luovien tehtävien avulla. Eräällä kerralla ohjasin ryhmäläiset piirtämään oman mandalan.

Mandala on ympyränmuotoinen yksilöllinen kuvio, joka symboloi maailmankaikkeutta. Mandaloita on kautta aikojen tehty eri kulttuureissa ja uskonnoissa.  Mandala on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.

Värityskirjaan verrattuna mandalan piirtäminen tarjoaa mahdollisuuden luoda kuviot ja muodot kokonaan itse. Periaate on yksinkertainen, joten mandalan tekeminen on helppoa. Osaat, vaikka et olisi aikaisemmin piirtänyt mitään. Mandalasta tulee aina omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen.

Mandalan tekemisen aloitat paperin keskeltä. Istuta mandalan siemeneksi pikkuruinen ympyrä. Sen jälkeen päätä, millaisen viivan, kaaren tai kuvion lisäät (havainnekuvassani alarivissä). Piirrä aina sama kuvio kahdeksan kertaa: jokaiseen kahdeksaan ilmansuuntaan.

Miten piirrän mandalan.

Miten piirrän mandalan.

Keksi sitten jokin seuraava yksinkertainen viiva tai kuvio. Toista se kahdeksan kertaa. Ja taas seuraava, kahdeksan kertaa ja seuraava, kunnes mandala on valmis. Vain sinä tiedät, milloin se on! Lopputulos saattaa yllättää.

Mandalan tekeminen etenee pienen pieni askel kerralla, ja sinun tehtäväsi on hellittää rationaalisesta päätöksenteosta. Älä suunnittele mandalaa. Et ole nyt suorittamassa. Anna asioiden tapahtua. Anna kätesi ja mielesi tietää, millainen on seuraava viiva. Hellitä tarpeesta tehdä tietynlainen mandala. Katso vain, millainen siitä tällä kertaa tulee.

Mandalan tekeminen saa aikaan flown, jossa toistot ja intuitiiviset päätökset vuorottelevat.

Virheet eivät ole virheitä. Jatka vain. Se viiva, joka äsken näytti pilaavan koko työn, on tärkeä. Kun hyväksyt tilanteen (jota et halunnut) ja pysyt avoimena, tuo ’virhe’ ohjaakin sinut uuteen suuntaan. Siihen suuntaa et olisi rationaalisella järjelläsi ja tahdollasi löytänytkään.

Äsken niin harmillinen viiva avaa nyt uusia maisemia ja uusia mahdollisuuksia. Nuo maisemat ovat arvaamattomia ja hämmästyttäviä, joskus jopa ennennäkemättömän kauniita. Siis eläköön virheet!

Jos vain olet avoin ja luotat prosessiin, ruma muuttuu kauniiksi ja kaunis taas rumaksi – ja taas ajan myötä kauniiksi. Kaikki on jatkuvaa muutosta, jokainen viiva on mahdollisuuksia täynnä. Yksi viiva muuttaa selkeän sekavaksi ja joku seuraava viiva muuttaa sekavan taas selkeäksi. Luotat siihen, mitä tapahtuu ja jatkat tekemistä.

Huomaa, miten mystisellä tavalla koko mandala, koko aikaisemmin tehty mandala, muuttuu erinäköiseksi, aina kun lisäät kokonaisuuteen uuden pienen osan.

Kun Luovat Voimavarat -ryhmäläiset piirsivät omia mandaloitaan, tekemisen intensiteetti huokui huoneessa. Kun oli aika lopettaa, kukaan ei olisi vielä halunnut. Kaikki olivat hämmästyneitä siitä, miten kiehtovaa mandalan piirtäminen oli.

Mandalan tekeminen on yksinkertaista. Se on mahdollisuuksia täynnä. Mandalan tekeminen on hetkessä olemisen harjoitus, antautumisen ja hyväksymisen harjoitus. Mandala konkretisoi meille, miten elämä on jatkuvaa muutosta, miten mikä tahansa pieni teko sisältää mahdollisuuden muuttaa kaiken, mitä aiemmin on tehty. Aiempi näyttäytyy uudessa valossa, näyttää muuttuvan, muuttuu… Eikö se olekin upeaa! Joskus se on myös pelottavaa.

Ja miten lohdullista. Menneisyyttä on mahdollista muuttaa. Kaikkea, mitä on tapahtunut on mahdollista muuttaa. Mikä tahansa tänään valitsemasi viiva voi sen tehdä.

Tästä keskustelimme ryhmässämme pitkään. Jokainen kertoi vuorollaan, miltä mandalan tekeminen tuntui ja mitä piirtäessä tapahtui. Yhä uudelleen ihmettelimme: Mandalanko luomisesta tässä puhumme? Vaiko itsensä Elämän!

No comments yet.

Vastaa