Blogi elää yhä hiljaista elämäänsä. En halua poistaa sitä, vaikka liiketoiminnan kannalta ehkä olisi parempi poistaa se kuin pitää sitä hiljaa, odottamassa.
Odottamassa, mitä? En tiedä, asiat kypsyvät, enkä pelkää antaa niiden kypsyä. Tuttuun tapaan on todettava, että kirjoittaminen sekä vetää minua puoleensa että työntää pois. Pakottaa ei kannata, eikä sellaista kannata julkaista, mistä ei oikein pidä ..tai kannattaisikohan joskus? Elämä ei ole täydellistä. Eikä täydellisiä kirjoituksia. Mutkatkin on ajettava päästäkseen perille.
Usein deadlinet auttavat hyvän synnyttämisessä, mutta yrittäjällä niitä ei aina ole. Milloin on blogitekstin deadline?
Vaikka täällä blogissa mutkittelen pienten kirjoitusteni kanssa, työnohjausmaailmassa ajelen aika tyytyväisenä. Työnohjaus on mielenkiintoista ja se koskettaa.
Työnohjaajana pyrin olemaan vähän kuin kesällä riippumatossa: katselen pää kenossa työnohjattavien esiin nostamia pilviä. Jotkut ovat poutaisia, jotkut synkkiä sade- tai myrskypilviä.
Työnohjaajan tehtävä on aistia, napata ja pysäyttää pilvistä tärkeimmät – työnohjattaville tärkeimmät! Autan synnyttämään puhdistavaa ja ravitsevaa sadetta. Autan salamoita iskemään, mutta niin ettei aiheudu vaaraa. Yhdessä etsimme tuulenvireen, joka kuivaa sateen jäljet. Yhdessä kestämme kaatosateenkin, jos sitä vain jatkuu ja jatkuu. Yhdessä etsimme sateensuojan.
Parasta on kun sade ja auringonpaiste synnyttävät sateenkaaren. Joskus löytyy aarteita!
No comments yet.