Lauantaiaamuna suuntasin uudelle kurssille, tutustumaan jalkapohjan vyöhyketerapiaan. Mutta apua! Joutuisin tietysti käsittelemään ventovieraiden ihmisten varpaita ja jalkapohjia. Olen joskus saanut käsittelyä omiin jalkoihini ja se on vaikuttanut taivaalliselta. Olin siksi nyt päättänyt ottaa selvää, mitä jalkapohjissa oikein tapahtuu.
Tajusin nopeasti, että ainakin hoitotyötä tekevät ovat tässä minua monta askelta edellä. He ovat tottuneet koskettamaan ja hoitamaan vieraan ihmisen kehoa. Itselleni se on outo juttu. Vieraita ihmisiä kätellään ja halataankin, mutta nyt ihminen ottaa sukat pois ja antaa minulle jalkansa. Myös minä otan sukat pois ja annan vieraalle ihmiselle epätäydelliset jalkani.
Ihmissuhteet, jopa tuntemattomien kanssa, voivat mennä henkisesti syvälle. Mutta että otettaisiin sukat pois ja hierottaisiin toistemme jalkapohjia, siihen en ole tottunut.
Hyvin tuo lauantai kuitenkin meni – oma tulkintani ;). Sain turvallisen parin, joka ei näyttänyt pahastuvan, vaikka minä loikin epätietoisena varpaista kantapäähän ja mutisin, etten tiedä, mitä pitäisikään tehdä. Illalla harjoittelin kotona ja sain hitusen lisää tuntumaa sekä itseluottamusta. Ja onnelliset teinit!
Sunnuntaina olin jo ylpeä oman mukavuusalueeni venyttämisestä. Aloin myös pitää ihmisten jaloista, on mielenkiintoista, miten erilaisia ne ovat. Ja ikään kuin aivoissakin jokin vähän muuttuisi, laajentuisi, kun tekee uusia ja aiemmin oudolta tuntuneita asioita. Kuten hoitaa vieraiden ihmisten jalkoja. Maailmakin näyttää hitusen erilaiselta.
Noin vain päivän, parin kurssit venyttävät totuttuja tapoja ja laajentavat kokemusmaailmaa. Mutta mistä muista syistä vielä rakastan kursseja ja koulutuksia? Ihmisten vuoksi! On lumoavan mielenkiintoista kun vieraat, keskenään erilaiset ihmiset kokoontuvat saman mielenkiinnon äärelle. Yhtäkkiä erilaistakin ihmistä on helpompi ymmärtää.
Myös toimintatavat uudessa ryhmässä ovat kiehtovia. Kuka ottaa tilaa, kuka seuraa sivusta. Miten kukakin reagoi, millainen ilmapiiri syntyy. Miten vieraat ihmiset kohtaavat toisensa. Millaista huumoria syntyy, entä millaisia jännitteitä. Kaikki se on kiinnostavaa! Miten opettaja toimii. Mitä kuulen itseni sanovan, mitä jätän sanomatta. Mistä innostun, mistä hämmästyn tai hämmennyn.
Kurssi on hetken kuin oma pienoismaailmansa. Voi tuntua jopa oudolta, kun päivän päätteeksi astuu ulos ja muistaa oman elämänsä. Siihen sitten vähitellen asettuvat kaikki uudet kokemukset.
Kun ventovieraat ihmiset heittäytyvät improvisoimaan yhdessä tai hierovat toistensa paljaita jalkoja, syntyy nopeasti mystinen tuttuuden tunne. Aivan kuin tuntisin sinut jo. Itse asiassa, tunne syntyy aina, kun olemme todella toisillemme läsnä, kun kuuntelemme ja arvostamme. Kokeile vaikka!
No comments yet.