Viime perjantaina osallistuin improvisaation kurssille. Aika kului huomaamatta, kun oli koko ajan keskityttävä käsillä olevaan hetkeen. On tavallaan lumoavaa, miten siinä unohtaa kaiken muun. Jossain vaiheessa kuitenkin katselin kelloa; kaksi ja puoli tuntia tuntui pitkältä, kun piti tsempata aika kovasti. Olin selvästi mukavuusalueeni laitamilla. Ilta oli mielenkiintoinen, mutta taidot vielä alkutekijöissä.
Käsittämätöntä, miten vaikea on olla vertaamatta omaa suoritusta muiden tekemiseen. Jostain tulee herkästi tunne, että muiden ideat ja toteutukset ovat mielenkiintoisia, omat niin tavanomaisia ja tylsiä. Totta kai ne ovat (minusta) tutuntylsiä, kun elän niiden kanssa päivät pääksytysten! Varmaan monistakin tuntui kurssilla samanlaiselta, vaikka heidän tekemisensä oli minusta kiinnostavaa .
Onneksi opettaja muistutti, että tässä ei nyt yritetäkään keksiä toinen toistaan ihmeellisempiä kohtauksia, vaan opetellaan improvisaation perusasioita. Improvisaation tekemiseen kuuluu, että osaa ensin sietää tavallisuutta ja rauhoittua sen äärelle. Opettaja lupasi, että seuraavilla kerroilla harjoittelemme tavallisten, ’tylsien’, tilanteiden rakentamista ja niissä olemista. Siitä, tavallisuudesta, voi sitten nousta ihan oikeasti ja kuin itsestään vaikka mitä mielenkiintoista.
Tuossa on järkeä. Ehtii oikeasti kuunnella itseään ja syvällä noutamista odottavia aarteitaan. Kuulostaa helpottavalta, että on suotavaa rentoutua tavallisuutensa äärellä. Miten hyvä ohje se onkaan myös koko elämän mittaisessa improvisaatiossamme: kuuntele tavallista arkea rauhassa ja sydämellä, niin huomaat mitä kaikkea kiinnostavaa siitä voi nousta.
Kurssilla muistuttelin itselleni myös, että täällä jos missä kannattaa nyt haastaa itseään heittäytymään ja kohtaamaan epävarmuutta. Tännehän on tultu nimenomaan opettelemaan myös mokaamista ja epäonnistumista! Miten tärkeä taito! On hämmentävää, miten sitkeästi mieli haluaisi pitää kiinni onnistumisen tunteesta ja hyvän suorittajan identiteetistä. Onneksi kokoonnumme vielä monta kertaa kevään mittaan.
Lauantaipäiväksi olin ilmoittautunut tutustumaan ventovieraiden ihmisten varpaisiin. Haasteeni mukavuusalueen laitamilla saivat siis jatkoa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.
No comments yet.