Elokuu 😉 Niin se aika rientää! Lähestytään syksyn kynnystä. Mitähän sen kynnyksen yli veisi mukanaan?
Riippumaton ainakin vien, sen ympärillä surisevat kärpäset, sudenkorennon, aaltojen pauhun ja auringon porottavan kuumuuden.
Kuljetin tänä kesänä mukanani riippumattoa. Ripustelin sitä kahden mökin rantakoivuihin. Myönnettävä on: en ole yhtään riippumaton riippumatosta. Olen riippuvainen sen hellästä keinutuksesta, sen vartalon mukaan muotoutuvasta kankaasta. Ja reunoista, joita voi käännellä aurinkosuojaksi, tuulensuojaksi tai hyttyssuojaksi.
Riippumaton reunojen alle voi pujahtaa myös muuten vain. Ja riippumatossa voi olla jalat irti maasta, eikä kukaan kysy miksi.
Riippumatossa sitä vasta on riippumaton. Riippumatossa olo on vapaa. Silloin kun on riippumatossa, ei tarvitse olla missään muualla.
Olen latonut riippumaton viereen kolme pinoa kirjoja. Ja vähän evästä. Kolme pinoa!?! Niin, koska haluan olla vapaa valitsemaan sen kirjan, joka tuntuu hyvältä juuri nyt.
On kiusallista vaatia muita perheenjäseniä pakkaamaan lomamatkoille vain välttämätön, kun itse ottaa pari repullista kirjoja (joista lukee vain muutamaa). Mutta tällä nimenomaisella Lue-sydämesi-kyllyydestä -retriitillä ei ole muita osallistujia eikä siis ylikuormaa matkatavaroita.
En nouse pois riippumatosta koko päivänä. Näen melkein nälkää. Enkä nouse seuraavanakaan. Kukaan ei odota minua. Se on hauskaa juuri, koska yleensä odottaa.
En malta lämmittää saunaa. Menen uimaan vasta yöllä. On jo sankka hämärä, usvaharso kietoo kaiken sisäänsä, peittää näkyvistä mökin valot. Ilma on viileä. Vesi on lämmin, voin tyynesti kävellä järveen. Vaikka on vähän aavemaista, liu’un mustaan pehmeään veteen.
Silloin on hetken yössä niin ihanaa, että olen riippumaton riippumatosta.
No comments yet.