Oletko koskaan kirjoittanut kiitospäiväkirjaa? Kirjoittaminen vie aikaa alle viisi minuuttia.
Ojennat kätesi yöpöydän laatikkoon tai patjan alle, missä sitten kirjaa ja kynää säilytätkin. Avaat kirjan ja kirjoitat viisi kiitoksen aihetta. Hetki ennen nukahtamista. Ihan mistä tahansa.
Rasittavaa? Joskus on. Juuri kun vihdoin saisi painaa pään pielukselle ja sulkea silmänsä, pitääkin vielä tehdä yksi ponnistus: kirjoittaa viisi kiitosta!
Jos nyt ajattelee, miten ihanaa nukahtaminen on, niin eihän tuossa järkeä ole. Mutta:
1.) Kun kirjoitat kiitoksia, joudut ajattelemaan kiitoksia. Kun kirjoitat kiitoksia, tunnet väistämättä kiitollisuutta. Etkä pysty samaan aikaan tuntemaan vaikkapa pelkoa tai kiukkua. Juuri silloin kiitollisuus sulkee pelon tai harmin pois mielestäsi. Ja sitten nukahdat.
2.) Se mihin keskityt, lisääntyy. Siihen kiinnität yhä enemmän huomiota. Sitä alat ajatella automaattisemmin. Mielenlaatusi saattaa siis huomaamatta siirtyä kohti yhä valoisampia näkökulmia.
3.) Itsekuri. Asiassa, jonka haluat tehdä. Jos siis haluat. Itsekurin harjoittaminen tällaisin pienin – ikään kuin yhdentekevin – tehtävin… No, voit kokeilla, mitä se vaikuttaa. Alku on hankalin, minkä varmaan tiesitkin. Kun hommassa on rutiinia, vastus pienenee.
Ystävä kysyi: ”Entä silloin kun sua nukkumaan mennessä oikein harmittaa tai ahdistaa? Eikä yhtään huvita ajatella kiitoksia. Mitä silloin teet?” No, silloin juurikin kirjoitan. Voin kertoa, että koskaan tuosta harjoituksesta ei ole niiiiin paljon hyötyä kuin silloin.
”Entäs jos ei millään jaksa?” hän vielä kysyi. ”Ei sitten millään.”
Kysymys on aina valinnasta. Silloinkin kun väsyttää. Valitset sen, mikä on tärkeintä.
Mutta kun olet etukäteen päättänyt, sinun ei tarvitse valita. Silloin vain kirjoitat. Kokeile.
No comments yet.